Persujen pokka ei pidä

Miksihallituksetkompuroivat20161107

Seura tekekaltaisekseen, on vanha väittämä. Näyttää siinä vähän perääkin olevan ainakin jos on luottamista keputaustaisen ajatushautomon E2 tutkimuksiin, jotka ovat päätyneet seuraaviin johtopäätöksiin:

Vasemmisto-Oikeisto-jako jyrkentynyt 2015 eduskuntavaalien jälkeenn

-Vasemmisto-oikeisto-jako on
syventynyt 2000-luvulla
-Perussuomalaisten
kannattajakunta on oikeistolaistunut eniten

-Myös kokoomus on
oikeistolaistunut, keskustassa ei muutoksia

-Vasemmistoliitossa, SDP:ssä
ja vihreissä on tapahtunut vasemmistolaistumista

Tilanne on ollut vastaava
viimeksi 1990-luvun alussa: hallituspuolueiden
kannattajat ovat pääosin oikeistolaisia ja oppositiopuolueiden kannattajat
pääosin vasemmistolaisia.

Mielenkiintoisia havaintoja.
Ei ole yllätys, että nykypersut – eli liudentuneen kaannattajakunnan jäljelle jääneet – ovat menneet oikealle. Tällä menolla jo nyt ohittaen kristilliset ja keksustan, puolue helposti ajautuu aina vaan oikeammalle.
Ehkäpä tämä avaa silmiä.

8.11.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa