Palveluja kehitetään

Palvelustrategiaesittely piti sisällään paljon tietoa, jota
on kaivattu. Johtopäätökset monilta osiltaan olivat harkiten tehdyt.
Kokonaisuudessaan otetta voi pitää järkevänä.

Kiinteistön hoito, siivous ja ateriapalvelut ovat merkittävä ja tärkeä osa
toimivaa palveluverkostoa.

Puhtaus on puoli ruokaa, mutta toinen puoli tarvitaan lautaselta.
Perustarpeiden tyydyttämisestä on kysymys.
Palvelujen palvelemisessa on sitten montakin osatekijää eikä missään
tapauksessa kysymys ole pelkästään kustannuksista, mutta ei myöskään menojen
hallintaa voi unohtaa.
Esimerkiksi kiinteistön omistajan kannalta ei ole yhdentekevää miten
kiinteistöjä hoidetaan. Kustannussäästöt palkkakustannuksissa voivat olla
vähäisiä verrattuna menetyksiin muissa kustannuksissa. On myöskin niin, että
kunnossapidon kannalta ei ole samantekevää, miten ylläpito hoidetaan.
Samanlaisia asioita liittyy siivoukseen. Laiminlyönnit maksavat. Tunnettua on,
että erityisesti ulkoistushankkeissa ostaminen on vaikeaa. Useasti aluksi
saadaan halpaa ja kohtuullista ja hetken päästä kallista ja huonoa.
Henkilöstön puolelta huoli on nyt syntynyt; he pelkäävät, etteivät väki  ole
oikein selvillä, mistä on kysymys. Työntekijöiden toiveena on, että uudistus
jätettäisiin odottamaan Sotea ja kuntaliitosta.

Tietenkin henkilöstön tulee tuntea heitä koskeva asia. Opastuksen ja selvitysten avaamisen kautta on perehdyttävä asiaan mahdollisimman
hyvin. Mutta työntekijän ja kaupungin kannalta ei hyvä siirtää asioiden
käsittelyä. Päinvastoin. Meidän on aina ajateltava, että osamme hoitaa asiat
ihan itse, emmekä odota ulkoa apua. Sitä odotellessa voi käydä niin, että olemme
suuremassa myllyssä, jonka nimi voi olla muu kuin Naantali. Sitähän emme toivo.
Edesmennyt pääluottamusmiesystäväni Uudestakaupungista sanoi mottonsa olevan: ”Saneeraus päivässä
pitää kirveen loitolla.”

Tämä oli yksi kokonaisuus, jonka käsittely jatkuu joulukuussa. Henkilöstöä ei unohdeta. Joten aktiivinen ja rakentavalla otteella  eteenpäin.

Vanhan kaupungin rannan venapalvelut yksityistetään.
Tämä on merkittävä askel ja nyt pidämme vaan peukkuja, että yrittäjät ovat sanojensa veroisia.
Markkinahinnottelu astuu kuvaan ja julkinen palvelu päättyy. Kysymys ei ole kunnan peruspalveluista, joten yksityinen toiminta soveltuu hyvin tällaiseen toimintaan. Sen sijaan kaupungin valvontavelvollisuus on  vaativa. Töppäyksiä ei olohuoneesemme sallita.

10.11.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa