Pakolaisten lisäksi uskottavuudesta ja yhteisvastuunkannosta on kysymys

Hannu Aalto Arja Savolaisen kannattamana ehdotti 
että Naantalin kaupunki hyväksyy ELY:n ehdotuksen ja ottaa vastaan 5-10
pakolaista sen sijaan, että määrä rajoitetaan vain 1-5 kuten sote- lautakunnan
enemmistö oli esittänyt. Kokoomuksen ja perussuomalaisen äänin 6-5 vähäisempi
pakolaisten määrä voitti.


Edellisellä kerralla asiaa käsiteltäessä Kokoomus  ei ole
halunnut ottaa yhtäkään pakolaista. Tuolloin Naantalin punamulta eli Keskusta
ja Sdp voittivat ja sopimus tehtiin ELY:n mallin mukaisena. Nyt vaalit muuttivat  asetelmat 
ja niinpä nyt voitolle jäivät Kokoomus ja perussuomalaiset, jotka 
hyväksyivät pienemmän määrän , mutta kuitenkin  sentään muutamia pakolaisen vastaanoton. Ehkä seuraavalla kerralla jo päästään asialliseen päätöksentekoon.

Pakolaisten vastaanottaminen on valtion pakolaisten
vastaanottamissopimuksen mukaista toimintaa. Sijoitettavat pakolaiset jäävät
Suomeen ja heille on löydettävä asuinpaikat. SDP:n mielestä Naantalin 
kaupungin  tulee
yhteistyökykyisenä ja -haluisena  paikkakuntana kantaa osavastuunsa ja ottaa
pakolaisia siten, että Naantalin osuus kaupunkiseudun pakolaista on
oikeudenmukainen. Kun tällä hetkellä osuutemme on selvästi alle asukaslukumme
mukaista suhdetta, on kohtuullista, että Naantali ottaa vastaan ELY-keskuksen
sopimusluonnoksen mukaisen määrän pakolaisia vastaan.
Toivotaan, että muut kunnat ja viranomaiset suhtautuvat asiaan viileästi.

18.3.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa