Pakastui ja pakkaantuu

KirkkopalaaA20160116

Palataan normaaliin arkeen ja katsotaan Maskuun tai Maskusta

Härkäviikkojen iloksi on tullut
talvi- ihan vanhanaikainen. 20 sentin
jää on mahdollistanut luistelu-urien auraamisen, joka on hieno naantalilainen pikku juttu.  Jäällä liikuttaessa näkymät
ja etäisyydet muuttuvat, omalla tavalla pakkaantuvat.
Maskukin on paljon lähempänä kuin Rymättylä.

Jotenkin
jäidenaikana miksei soutukeleilläkin on sellainen yhteenkuuluvuuden olo. Pappilan
lahdesta on suora yhteys aina Lemun lahdelle ja Naantalin aukolta Askaisiin.

Tilanne muuttuu Naantalin Maskun yhteyksien osalta oleellisesti kun mennään
nykyaikaisiin kulkulaitoksiin ja tieverkkoon. Vt 8 pitkin Maskun Rivieralta pääsee Turkuun
samassa ajassa kuin Naantalin vanhan kaupungin rannasta luistimilla Maskuun.
NaaMa kuntien asukkailla on vielä pari
viikkoa kertoa mielipiteensä selvitysmiesten ehdottamaan liitosasiaan. Eihän
kaikkien tarvitse kaikkea sanoa, mutta olisi hyvä jos sanottaisiin edes jotain.
Sekin voisi olla kanta: Samantekevää tai EVVK. Jo ennen määräajan umpeen
menoa rohkenisin arvella, että vähäiset lausunnot ovat välinpitämättömyyttä
enemmän tai sen yhdistettyjä kannanottoja sen puolesta, että asia kuuluu edustajiksi valituille: Asian
perehtymisen, arvioinnin, ja päättämisen
tuska on valtuustojen velvollisuus.

Turku keskeisyys on ymmärrettävää, mutta

Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteistyösopimus (MAL) valtion
viranomaisten kanssa on lausunnoilla kunnissa. Asiakirja on hyvin Turku keskeinen pääosin
aiheesta. Sopimisella ei ole suurta merkitystä siksi,
että valtion panokset puuttuvat. Raha kun tuppaa ratkaisemaan ja sitä ei näillä papereilla jaeta. Vaikka hyväksymekin Turn kehittämisen tärkeyden,  on paperissa  kuitenkin
selvää ylenkatsetta Naantalin hankkeita vastaan. Näyttää taas kerran unohtuvan, että  Naantali on voimavara
seutukunnalle ja maakunnalle. Sen merkitystä ei ole viisasta muidenkaan vähätellä. Siksi Naantalin
liikenneratkaisut kuuluvat ykköskategoriaan niin ulkomaan liikenteen,
teollisuuden kuin matkailunkin kannalta.

Vihdoin valaistumista

On ollut ilo havaita Turun yleiskaavoituksen, kaavoituksen ja rakentamisen
keskustavetoisuus ja tiivistämisen trendi. Tästä on tullut puhuttua koko tämän
vuosituhannen ajan ja lopultakin lamput syttyvät maakunnan pääkaupungissakin.
Turulla ei ole maapulaa ja Turun menestyksen esteenä eivät ole olleet
kehyskunnat vaan päinvastoin. Nyt näyttää kokonaisuus olevan hallinnassa, kun Turku
tekee ja vetää eikä valita. Kehyskuntien
on huolehdittava leiviskästään; siinä tekemistä siellä eikä vähiten täällä Naantalissa.

17.1.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa