Osinkoverokeskustelu jatkuu ja laajenee, syveneekin

VerokaavioansioveroHs20130406

HS tekee ansiokasta työtä veroasioiden selvittämiseksi. Tänään oli havainnollinen kuva, miten osinkoverot ovat nyt ja miten ne  muuttuvat, jos hallituksen päätökset pysyvät loppuun asti.

Ilkka Kantolakin on ryhtynyt miettimään verotuksen saloja.  Ilkan viikkoviestiä on referoitu edellisessä aiheen kirjoituksen kommentissa.
Ilkka pohdiskelee oikeudenmukaisuutta ja päätyy siihen, että kaikista tuloista tulisi maksaa samaan kaavan mukaan progressiivisesti siten, että suurista tuloista maksettaisiin enemmän eli siten miten ansiotuloja tällä hetkellä verotetaan.Ja myös siihen hän päätyy, että kaikkien tulisi maksaa kunnalle varoa.

Tämän palstan lukijalle nämä ajatukset eivät ole uusia. Sen sijaan puolueen piirissä meidän ahkerasta pommituksesta huolimatta ei ole saatu edistystä aikaan. Vasta nyt kun pääaviisi Hesari nostaa asiaa esille, alkaa pikkuhiljaista heräämistä.

Havainnollisuuden lisäämiseksi olen vapaalla kädellä Hesarin kaavioon piirtänyt ansiotuloverokäyrän, josta selviää, että nopeassa tahdissa palkansaaja maksaa enemmän kuin pääomatulon saajat.

Aku Aittokallio, joka on toivonut Sdp:ltä myönteisempää suhtautumista pienyrittäjiin. Hän on oikeassa siinä, että meillä on sellaista asennevammaa, johon niin yrittäjät kuin mekin olemme syyllisiä. Yrittäjien puolelta liian usein ollaan palkansaajan kimpussa ja se taas aiheuttaa vastareaktion. Olisi nähtävä asiat asioina ja annettava todellisille itsensä ja muita työllistäville yrittäjille, jotka kuuluvat 99 prosentin joukkoon, kohtuullista tukea. Sen sijaan tuolle kuuluisalle rikkaalle yhdelle (1) prosentille  on asetettava samat velvollisuudet veronmaksussa kuin palkansaajillakin on.

Pieni yksityiskohta nykyjärjestelmässä on se, että eläkkeiden verotus yli 50.000 eläkkeistä alaken on korkeampaa, esimerkiksi huippueläkkeestä 200.000 euroa vuodessa maksetaan kaksi prosenttia enemmän kuin palkansaajan verotuksessa.

Toivotaan, että syntynyt keskustelu saa aikaan terveen asennemuutoksen. Sdp:n on selvennettävä linjaansa ja pidettävä palkansaajien ja pienempien yrittäjien puolta ja muistettava, että asioihin on perehdyttävä ja että asioiden pitää nousta etualalla tunnelmoinnin tilalle.

6.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa