Naantalin vanahan kaupungin ranta kylpee ilta-auringossa, siitä tulee lämpöä, väri ja rauhallista mieltä.
Kirkko seisoo Ailoisten niemellä, josta se näkyy kaupunkiin, Kultarantaan ja merelle. Latonpään nokasta Naantalia lähestyvä sen havaittuaan tietää olevansa oikealla väylällä.
Lännestä aamulla katsottuna nousevan auringon kaupungin panoraama kertoo kaupungin tarinan: Siinä pakkautuu historia ja nykyisyys, se pelkistyy. Eikä näkymä ole huono, siedämme sen, kun tiedämme tarkoitukset.
Tulleessamme lähemmäksi yksityiskohdat alkavat hallita näkökenttäämme ja ajatuksiamme. Osaammeko kehittä ympäristö oikein, mikä on menneen arvokkaan paino ja kuinka paljon on annettava uusien vaatimusten määrätä muutosta?
Ne ovat valintoja, joita päättäjä ei voi välttää. Siksi tarvitaan apuvälineitä tulevan hahmottamiseksi. Nykyisin kuvankäsittely ja tulevaisuuden maalaamien on helppoa ja siksi meille tarjotaan myös visioita kuvallisesta tulevaisuudesta.
Maailmalla ja Suomessa on käyty keskustelua siitä, ovatko esitykset arvovapaita.
Tässä kuvakollaasi Naantalin vaikeista kohdista: On amtöörikuvaa sellaisena kuin automaattikamera sen näkee ja sitten on kuvitteellinen kuva, miltä suunniteltu kohde näyttää.
Apuväline on aina rajoitettu; se voi olla yksipuolinen ja niinpä ratkaisijan roolissa olevan on käytettävä mielikuvitusta ja aistittava laajemmin. Ei myöskään ole huono asia, että on – vaikka vain omassa päässä- vaihtoehtoisia malleja.
Nyt kun Lammasluodon rakentamisen edellytykset yleiskaavan puolesta ovat olemassa ja nyt kun vanepavilinjonkirakennuksen työt ovat alkaneet, en voi mitään sille, että joka kerran ohi mennessäni pidän molempia epäonnistuneina, näyttivät ne kuvissa miltä tahansa.
