Nyt tarvitaan valtiomiehiä

PahinvirheonhajottaaWolf20150127

Keskustelu käy ja etenee ikävä kyllä tuttuja latuja. Kotimaan poliittisest asetelmat määräävät tahdin. Pillipiiparin perässä juostaan.
Oikeassa olemisen tyhmyys on suuri synti.
Tarkoitan, että ne jotka sanovat, että euron muodostaminen ja siihen mukaan meneminen on ollut virhe, haluavat, että nyt pitää kansalaisten kärsiä oman kilven kirkastamiseksi.  Kaksi  euroalueeseen kriittisesti suhtautunutta huippuasiantuntijaa näyttävät, että järjen käyttö on mahdollista:
Pääekonomisti Martin Wolf,FT kirjoittaa viisaudesta viisaasti ja Paul Krugman kolumnoi selkeästi

Toiseksi pahin virhe oli muodostaa
euroalue ja pahin virhe olisi hajottaa se.
Joskus oikea tapa toimia on viisas teko.
Tämä koskee nyt Kreikkaa. Velan vähentäminen
hyödyttäisi Kreikkaa ja muuta euroaluetta. Se aiheuttaisi ongelmia. Mutta ne
olisivat pienempiä kuin Kreikan heittäminen susille. Valitettavasti tällaiseen
yhteisymmärrykseen pääseminen voi olla mahdotonta siksi, ollaan väärässä
uskossa ja luullaan euroalueen kriisi on ohi.

Oikea ratkaisu on tosiasioiden
tunnustaminen ja velkahelpotusten hyväksyminen ehdolla, että uudistukset
Kreikassa toteutetaan. Poliitikot torjuvat sen, valtiomiehet
tarttuvat siihen. Kohta tiedämme kumpaan kahdesta ryhmästä päättäjät kuuluvat. Martin Wolf FT 27.1.2015

Oheisessa talukossa voi nähdä, ette FT:n lukijoiden mielipidetiedusteluun osallistuneiden olevan hyvin ymmärtäväisiä (yli 60 %)  Kreikan helpotuksia kohtaan 

Talousnobelisti
Paul Krugman
on aiemminkin arvostellut Kansainvälisen valuuttarahaston,
Euroopan keskuspankin ja Euroopan komission muodostaman troikan tekemisiä
Kreikan velkakriisissä. Uusimmassa kolumnissaan hän lataa jälleen
täyslaidallisen ”eliitin harhakuvitelmiksi” nimeämäänsä kuriohjelmaa
kohtaan. Se on Krugmanin mielestä mennyt alusta asti pieleen.
Krugman kirjoittaa, miten Kreikka on ajettu aina vain surkeampaan asemaan
jatkuvilla vaateilla noudattaa ohjelmaa. Syyllisinä hän pitää komission ja
EKP:n ”kovapäisiä virkamiehiä”, joiden taloustietämys on ollut enemmän
kuvittelua kuin osaamista.
Uudelle pääministerille Alexis Tsiprasille Krugman toivoo nyt työrauhaa yrittää
nostaa Kreikka jaloilleen.– Muun Euroopan tulisi antaa hänelle mahdollisuus
lopettaa maansa painajainen, päättää Krugman kolumninsa. Yle27.1.2015

Alexix
Tsiprasin
esitykset ovat paljon realistisempia kuin niiden, jotka uskovat
moraalin lisääntyvän hakkaamalla, on Krugmanin viisaus.
HS:ssä  28.1.2015 Antti Rinne varovasti uskaltaa ymmärtää kreikkalaisten esityksiä Euroopan investointipankin käyttämiseksi investointien rahoittamiseen.

27.1.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa