NYK Tuki: Sukupolvien silta

NYkKTuki20161112

Nyt joulun lähestyessä kaikki kauniit muistot ja myös kouluajat tulevat mieleen. Siksi on sopiva hetki muistuttaa, että nyt kun Naantalin Yhteiskoulun perillisten toinen vuosisata on käynnistynyt, on entisillä oppilailla ja opettajilla sopiva hetki tehdä päätös osallistumisesta koulun tukiyhdistyksen toimintaan.
Se on sopiva taka palata koulutielle ja samalla kannustaa nykykouluja jatkamaan tärkeää tehtävää: oppimisen ja sivistyksen jakamista.
teinikunnan puheenjohtaja Otto Elomäki puhui 100-vuotisjuhlissa uskoa ylläpitäen:
 

Naantalin lukio on tasokas oppilaitos. Koulussamme  on yhä edelleen – kuten on ollut sata vuotta
–  innostavat ja ammattitaitoiset
opettajat.

Erityisen paljon arvostan lukiossamme opiskelijoiden
vaikutusmahdollisuuksia kaikkeen koulutyöhön. 
Vuorovaikutus opettajien kanssa on mutkatonta ja molempia osapuolia
kunnioittavaa.

Samassa tilaisuudessa oli juhlapuhujana harvinaisen pitkän akateemisen uran tehnyt  Turun Yliopiston emeritus rehtori Keijo Virtanen. Naantalissa kasvaneena ja koulunsa käyneenä hän tiivisti paikallisen koulun merkityksen seuraavasti:

Näkemykseni on, että koulumme menestyksessä Naantalin
pienuus ja idyllisyys sekä koulumme kotoisuus saivat aikanaan yhdessä aikaan
läpi koko elämän jatkuvan yhteisöllisyyden tunteen. Tietenkin siihen tunteeseen
sisältyy myös nostalgisuutta. Oli tärkeää olla naantalilainen ja on vieläkin.
Naantali on tietenkin kasvaessaan muuttunut, mutta varmaan sitä voi edelleen
luonnehtia hyväksi ja turvalliseksi miljööksi elää. Ennen pienessä yhteisössä
kaikki tunsivat toisensa – niin vanhemmat kuin lapsetkin. Ehkä enää ei ole
aivan niin, mutta koulu on edelleen se instituutio, joka sitoo sukupolvet
toisiinsa.

Tukiyhdistys haluaa olla yhtenä tekijänä, joka vahvistaa sukupolvien ketjun  yhteenkuuluvuuden jatkumisen.

 

12.12.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa