NTY valitsi  ehdokkaansa  ja vaatii uutta otetta telakka-asiassa

Naantalin Työväenyhdistyksen yleinen kokous hyväksyi
puolueiden välisen neuvottelutuloksen. Neuvottelut eivät ole Hannu Aallon arvioin mukaan yli
30-vuoteen olleet näin mutkikkaat ja aikaa vievät.
Naantalin sosialidemokraatit pitivät ehdotusta hyväksyttävänä ja toivovat, että
suhteellisuusperiaatteen mukaisesti toimitaan tasapuolisesti.

Kokous valitsi johtokunnan ja valtuustoryhmän ehdotuksen
mukaisesti Sosialidemokraattien ehdokkaat valtuustossa valittaviin luottamuspaikkoihin.

Valinnat on nähtävissä luottamushenkilöpalkissa.

Naantalin Työväenyhdistys kävi vilkkaan keskustelun STX
tilanteesta huolestuneiden jäsenten esille nostamana. STX- toimihenkilöiden
pääluottamusmies Osmo Salo selosti tilannetta. Keskustelun jälkeen yhdistys päätti
kannanottonaan esittää:

  • Kanamme huolta ensisijaisesti Turun telakan ja alihankkijoiden henkilökunnasta
    sekä toimialan jatkomahdollisuuksista.  Telakkatoiminnalla
    on tulevaisuutta; risteilyliikenne kasvaa ja arktinen merenkulku lisääntyy.  Telakkatoiminalle on täällä Pernossa Suomen parhaat
    edellytykset. Tilattujen alusten peruuntuminen voisi johtaa todennäköisesti toiminnan
    loppumiseen.

  • Naantalin sosialidemokraattien mielestä risteilytilauksen
    käsittely on hoidettu taitamattomasti niin pääomistajan kuin valtionkin
    puolelta. Periaatteellinen ja byrokraattinen asenne on johtanut päätöksentekoa
    eikä ole riittävästä otettu huomioon työllisyys- ja suhdannetilannetta. Varsinais-Suomen
    edunvalvonta on epäonnistunut.
  • Yhdistys pitää välttämättömänä, että valtio ottaa
    johtavan roolin asian kehittämisessä. Tavoitteena tulee olla nykyisen toiminnan
    organisointi kestävällä tavalla. Taloudellisessa arvioinnissa tulee ottaa
    huomioon kaikki tekijät eli toiminnan lopettamisen kustannukset ja valtion ja
    kuntien  verotulojen menetykset sekä ennen kaikkea  taloudellisen kasvun tukeminen ja työllisyysvaikutukset 

13.1.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa