NTY kokous Kalevalan päivänä klo 17 ja NaaMa:sta päätetään

Naantalin kaupunginhallitus on yksimielisesti esittänyt, että Naantalin ja Maskun liitosesitystä ei hyväksytä.

Maskun puolella sosialidemokraatit olivat liitoksen kannalla.
Tämä ei ole yllättävää, sillä Masun sosialidemokraatit ovat tällä kannalla olleet johdonmukaisesti ja perustellusti lähtien heidän kannnattajakuntansa intressistä: Todennäköisesti yhdistyminen olisi laskemassa heidän kunnallaisverotasoaan eikä palvelutkaan ainakaan huonompaan suuntaan olisi kääntyneet.

Mutta peilikuva Naantalissa on valitettavasti toisenlainen: Naantalilaisten kannalta olisi tiedossa korotettu verotaso eikä ainakaan palvelutason parannusta voisi odottaa.
Näissä olosuhteissa, vaikka solidaarista ymmärrystä on, ei liittymisen yleisiä etuja voi pitää tiedossa olevien haittoja korvaavina.

Asentteestamme kirjoitin otsikolla NaaMa naftaliinin kh:n 15.2. 2016 käsittelyn yhteydessä:

Prosessi mukana
olleet varmaankin muistavat, että tämä esitys on suuremman kokonaisuuden ennen
muuta Suur-Turun rakentamiseen liittyvä ehdotus.
Naantali ja Masku ovat läheiset, kuten tässä on kirjoitettu. Vesi ja historia
yhdistävät maantieteellisesti, mutta toiminnot ovat erilliset eikä synergia etuja ole jurikaan saavutettavissa.
Ps.
Henkilökohtaisesti Masku on minulle muodollista etäsyyttä läheisempi. (mr)

27.2.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa