Naantalin tilinpäätös ihan hyvä ja Rasekon lausunto selvää puhetta

Naantali käsittle tilinpäätöstään kh:ssa 29.3.2016. Ihan hyvä lopputulos monesta toteutuneesta uhasta huolimatta:

Toimintamenojen yhteissumma toteutui alkuperäisen
talousarvion mukaisesti ja on hieman (72 000 eur) pienempi kuin 2014
tilinpäätöksessä. Henkilöstömenot jäivät 0,7 miljoonaa alle alkuperäisen
talousarvion ja edellisenvuoden vastaavan luvun, vaikka lomapalkkavelan kasvu
edellisestä vuodesta oli noin 700 000 euroa. Lomapalkkavelan kasvu aiheutui
uuden palkkasovelluksen käyttöönotosta – sovellus laskee tiedot rekisteröityjen
tietojen perusteella, kun aiemmin määrä perustui oletuslaskentaan.

Verotulot nousivat + 1,7 % (kaikki kunnat + 2,8 %).
Verotulojen kasvu oli verolajeittain seuraava: kunnallisvero – 0,1 % (kaikki
kunnat + 1,8 %), yhteisövero + 23,0 % (kaikki kunnat + 12,2 %) ja
kiinteistövero + 1,7 % (kaikki kunnat + 10,9 %). Vuosikate oli asukasta kohti
485 euroa (vuoden 2014 tilinpäätöksessä894 euroa ja keskiarvo 2003 – 2014 oli
424 euroa).

Kaupungin velkamäärä laski edellisvuoden 35,2 miljoonasta
eurosta 31,0 miljoonaan euroon. Velkaa oli vuoden 2015 lopussa 1 634 euroa
asukasta kohti. KH:n listan esittelyteksti

Rasekossa on taloudellisia paineita.
Naantali lausuu voimakkaasti käsityksensä suunnasta. Naantalin yksikkö on hyvässä vedossa ja kaupunki on satsannut sen edellytyksiin. Mitään hätiköityjä ratkaisuja ei hyväksytä.
Lausunto selkeydessään esimerkillisen hyvä.

28.3.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa