Naantalin koulupudokkaat

KoulupudokkaatNaantali20141017

Tällä palstalla kyseltiin ja saatiin vastauksia sivistystoimenjohtajalta koulupudokkaista. Nyt on s käytettävissä Tilastokeskuksen aineisto, jota Yle uutisessa näytti. Hyvä juttu.

Se osoitaa kaiketi sen, että Naantali  on  keskitasossa.
Yleisemmin, kuten aikaisemmin totesin,että  kysymys on tärkeä, ja että on hienoa, että Yle on nostanut tämän mittarin esille. Kiinostus asiaa kohtaan herää ja ehkäpä tästä seuraa esimerkiksi se, että koulujen paremmussmittaukseen otetaan tällainenkin mittari yo- ja tai muiden arvosanojen lisäksi.
Absoluuttiset määrät olis vielä hyvä saada kuvaan mukaan, sillä eivät prosentit ,  vaan ihmiset kärsivät. Yksilön kohdalla koulutuksen puute on 100 prosenttinen.
Ja sitten se, jolla muutosta saadaan aikaan, on talous. Mitä pudokkuus merkitsee yhteiskunnalle eli investointi asian korjaamiseen on tärkeää nuorelle, mutta myös kannattavaa yhteiskunnalle.

 Naantali demareiden  sloogan: Menestyviä enemmän ja syrjäytyneitä vähemmän.  tarkoitta koulutuksen kohdalla:
Pärjääviä enemmän ja pudokkaita vähemmän.

17.10.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa