Naantalin keskustan kaavallinen Iisakin kirkko

kesksutankaava20141023

Naantalin keskustan rakennemallin
suunnittelu aloitettiin lokakuussa 2008. Väliraportti esiteltiin helmikuussa
2009 yleisötilaisuus oli huhtikuussa 2009. Ensimmäinen Loppuraportti esiteltiin
ensimmäisen kerran syykuussa 2009 , toisen kerran lokakuussa ja kolmannen
kerran maaliskuussa 2010 ja toinen yleisötilaisuus oli toukokuussa 2010 ja
lopullinen  loppuraportti on tullut
käsittelyyn syyskuussa 2010.Ja sitten asia pantiin pöydälle, kunnes keksittiin arkkitehtikilpailu, jonka
palkintolautakunta
päätti 5.2.2013 asettaa ensimmäiselle sijalle ehdotuksen ”Taikurin hattu” ja
esittää sen ottamista jatkotyöskentelyn pohjaksi. Jatkotyössä voidaan hyödyntää
myös muiden kilpailutöiden esille tuomia ratkaisuja. Toiselle sijalle asetettiin
ehdotus ”Copperfield” ja kunniamaininta annettiin ehdotukselle ”Trimantti”.

Näin sitten jatkotyö on edennyt ja puolentoista vuoden manakeloinnin jälkeen jälkeen on tulevan kaavaehdotuksen lähtökohdat päätettävänä kaupunginhallituksessa. Ehdotuksessa on runsaat rakennusoikeutta n. 21.000 k-m2 . Havainnekaavaluonnos on liitteenä.

Kaupunginjohtajan esitys kuuluu:

Kaupunginhallitus
antaa maankäyttöosastolle seuraavan ohjeen valmistella keskustakorttelien ase
ma kaava muutosehdotus ja tonttijaon muutosehdotus nähtäville asettamista
varten:

Keskustakorttelien
asemakaavamuutosehdotus perustuu vaihto
ehtoon VE4c.

Asemakaavamuutoksen asemakaavamerkinnät
ja –määräykset ovat kaavoitus- ja ympäristölautakunnan esityksen mukaiset lukuun
ottamatta asuintiloja, joissa autopaikka vaatimus on 1 ap / 85 k-m².
Palveluasumisen ja erityisasumisen autopaikkavaatimus on 1 ap / 150 k-m²
ja liiketilojen 1 ap / 50 k-m².
Terveyskeskuksen toimintaa varten autopaikkavaatimus on 1 ap / 100 k-m².

Lisäksi
maankäyttöosastolle annetaan tehtäväksi valmistella aikaisemmin
hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti tonttien luovutusehdot.

Tämän
jälkeen laaditaan asemakaava ja kaava pannaan nähtäville ja se hyväksytään. Siitä
ehkä valitetaan. Jos kaikki menee hyvin voi alue olla rakennuskelpoinen vuonna
2016, mutta huonoimmassa tapauksessa vietetään kaavoituksen 10-vuotispäivää ennen
sen vahvistumista. Ja sitten on vielä toteutus. Onko esitys realistinen ja
toteutuskelpoinen eli haluaako rakennuttaja / rakentaja lähteä projektiin ja
millä ehdoille??+

Tämä on ollut sellainen valtapuolue Kokoomuksen Iisakin kirkko.  Jännityksellä seuraamme, että mitä vielä
keksitään, jotta voidaan taas tomerasti vaatia tehokkuutta päätöksentekoon!

Ps. Eihän täällä mitään hätää ole, kun juuri saadun tiedon mukaan Naantalin alkuvuoden asukasluvun kehitys näyttää olevan loistavalla kahden (2) asukkaan kasvu-uralla!

23.10.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa