Naantalilaiset osaavat ja pärjäävät

HveneetjaKaiSaksiJahenrikBergfors20150830

H- veneet kisailivat elokuun viimeisen sunnuntaina Naantalin
aukolla. Runsaan parinkymmenen purjeen kulku hivelee silmää. Tyylikästä,
ilmavaa, äänetöntä ja yhteistyötaitoa vaativaa kilpailua. Tällaisen
kokonaisuuden näkeminen on aina juhlahetki. Tästä Naantalin on pidettävä
kiinni.

Kisan johtoa ja valvontaa olivat hoitamassa taas tänä vuonna
hai-veneiden mestaruuden vieneet Kai
Saksi
seitsemännen kerran ja miehistössä Henrik Bergfors ja kuvasta puuttujava Saksin Hati. Naantalia pidetään näillä tempuilla hienosti esillä.
Onnittelut siitä ikinuorille ”pojille”!

Saksin Kaitsu on päässyt tänä vuonna hiihtämään kilpaa
70-vuotiaiden sarjassa ja tulokset ovat mahtavat kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja
yksi pronssi veteraanien mestaruuskisoissa. Saavutus pakottaa Kaitsun harjoittelemaan
Lapissa, mutta Teljentien poika hän on ja kunnian me omimme Naantaliin.

Naantalilla on ollut menestystä paralympialaisissa ja myös yleisurheilussa
on nähty ihmeitä. Vuorisolan Olan ennätykset rapisevat.Alla otos Yleisurheilu.fi sivuilta. Onnittelemme Markus Teijulaa ja pidämme
peukkuja!

30.8.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa