Naantali ei kiristä

Verot säilyvät entisellään Naantalissa.
Tuloveroprosentti on 18,5, yleinen
kiinteistövero 1.05, asuinrakennukset 0,45 ja muille asuinrakennuksille 1.05 prosenttia.

Ehdotus on helppo hyväksyä nykyoloissa; vuoden 2014  tilinpäätösennuste näyttää tulevan
toiminnallisesti ja satunnaisesti reippaasti ylijäämäiseksi. Kaupunginjohtaja
kuitenkin vähän iloa pilasi ja muistutti, ettei vieläkään – ei edes sataman yhtiöittämisen näennäisillä voitoilla – saada menneiden vuosien
alijäämiä katettua.

Valtiovalta on yrittänyt innostaa kuntia kiinteistöverojen korottamiseen.
Kiinteistövero on sellainen hankala tapaus, jossa syntyy helposti ristiriitaa,
kun vähäisetkin maksajat kokevat sen liian suureksi. Ja niinpä mökin mummoon
vedoten sitä vastustetaan.
Toisaalta vero on sillä tavalla harvinainen, että sen avulla saadaan alhaisen veroasteen pääomatulolliset yhteisen vastuun kantoon.

Naantalin kohdalla on vielä aivan erityinen aihe arvioida tätä veroa myös
siksi, että monia kunnallisia palveluja käyttävät vapaa-ajan asukkaatkin pääsevät
osallistumaan kunnallisten palvelujen rahoittamiseen.
Muutamat saaristokunnat
ovat melko luovasti käyttäneet tätä mahdollisuutta.

Ps. Budjetin käsittely on kalkkiviivoilla ja tapahtui myös näinä päivinä, että keskustan kaavaehdotus lähtee yksimielisellä päätöksellä julkisesti nähtäväksi.  Minkälainen lopputulos tulee olemaan, on vielä monen mutkan takana, mutta yhtä kierrosta lähempänä.

3.11.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa