Mitä suurempi päätös, sitä huonompi valmistelu

Aamutelkkarissa Erkki Tuomioja oli  hyvä. Hän on
parempi kuin ay-Anttimme.

Hallitus on 100 prosenttisesti työnantajien
puolella, muistutti Eki. Sipilän malli lähtee aina siitä, että pitää hyväksyä
Sipilän sanelemat ennakkoehdot.

Annikka Saarikko yritti selittää ja syyllistää.

Hintakilpailukyvyllä on rajallinen
vaikutus, vastasi Eki ja sanoi hyväksyvänsä, että jostakin pitää tinkiä, mutta kysymys
on siitä, miten se voidaan tuntea oikeudenmukaisesti.

Varsinaisen viisauden – itsekin mukana pitkään olleena – Eki lausui:

Mitä isompi
asia sitä heikoimmin perustein päätöksiä tehdään. Tämä vika on nyt ja se on
ollut edellisten hallitusten heikkoutena

Ps. Kuten aikaisemmin olen esittänyt, niin esimerkiksi
arkipyhien siirtäminen lauantaiksi olisi ollut viisasta ja hyödyllistä ja se
olisi osoittanut rohkeutta.
Loma-asioissa voisi ajatella joustavuutta ehkäpä julkisella puolella voisi
löytyä ymmärrystä ajattelulle, että tehdään työtä silloin kun sitä on.
Sairauspäiväkarenssit ovat vähän eri asia riippuen työpaikasta, tyhmää on
tartuttaminen. Toisaalta vastuutakin pitää painottaa ja Ruotsista on hyviä kokemuksia.
Vuorotyöläisten asian heikentäminen on ajattelematonta. Ja eikö olekin
kummallista, että Sipilän hallitus, joka ei uskalla siirtää arkipyhiä arvelisin
vanhakantaisin uskonnollisin perustein,  haluaa suosia lepopäivänä työn
tekemistä.
Kuten tiedämme niin juuri tällaisista kysymyksistä pitäisi
neuvotella asioita tuntevien osapuolten kesken eikä niiden, jotka asioita eivät
tunne, pitäisi sanella.

Mielenilmaisun kärkeen ei olisi pitänyt
pistää AKT:tä. Se on taktisesti tyhmää.
Oikein on että Sari Sairaanhoitajat puhuvat. Toivottavasti, joku vielä muistaa
menneitä. Nyt kylmän rauhallisesti syyllisyyttään peitelläkseen Kokoomus
yrittää kurittaa niitä, joilta se viekkaudella ja vääryydellä vielä
kansantaloudelle tuhoa tuottaen osti Kataiselle vaalivoiton.

15.9.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa