Meni viikolla melkein ohi vähäiseltä
vaikuttava, mutta merkittävä eurooppalainen uutinen. Diplomaattilähteisiin
viitaten saksalainen sanomalehti Handelsblatt kertoi, että euroalueen
puheenjohtajaksi Luxemburgin pääministerin Jean-Claude
Junckerin jälkeen on tulossa Hollannin finanssiministeri Jeroen Dijsselbloem.
Työväenpuoluetta edustava taloustieteitä
(maatalous) opiskellut Jeroen
René Victor Anton Dijsselbloem (born March 29, 1966 in Eindhoven) on ollut
ministerinä viime marraskuusta lähtien.
Häntä tukevat ilmeisesti kaikki, sillä Saksan haluaa AAA-luokitetun maan tähän
tärkeään tehtävään. Ranskakin on vetänyt varauksensa pois, joten tammikuun 21
päivänä nimitys vahvistetaan. Kova haaste on 46-vuotiaalla edessään.
Toinen kysymys kuuluut: Miksi ei Jutta Urpilainen?
Kahdesta painavasta systä
tärkein on oma haluttomuus ja toinen mahdollinen voi olla muiden tuen puute.
Miksi sitten
tätä asiaa pohdiskelen?
Tämän hetken poliittisen tilanteen
perusteella tulee helposti sellaiseen johtopäätökseen, että Jutta Urpilaisen mahdollisuudet menestyä eivät
taida toteutua kotimaan politiikassa. Hänen henkilökohtainen charmi ei ole
lyönyt läpi, monilla tantereille esimerkiksi STX ei osaamisesta ole näyttöä, ja hänen kilpailuasetelmassa Jyrki Kataisen kanssa on vaikea. Juha Sipilläkin on suomaista katu-uskottavuutta
yllättävän paljon. Timo Soini on
sitten oma lukunsa.
Jutta Urpilaisen mahdollisuus olisi voinut
olla tulla merkittäväksi eurooppalaiseksi tekijäksi, jos hän olisi halunnut ja
päässyt euroryhmän johtoon. Suomessa sittenkin arvostetaan Euroopassa
pärjäämistä, vaikka ulkoisesti maristaankin sen turhuudesta. Verrataan nyt
vaikka Stubbiin tai Rehniin. Nyt se
mahdollisuus näyttää menneen ja tuskainen kamppailu kotimassa jatkuu.
