”Yhden kuolema on tragedia, miljoona kuolemantapausta on
tilastotietoa.” Josef Stalin lausunto otetaan usein epäinhimillisyyden
ruumiillistumana — inhimillinen ja liberaaleja arvoja vaalivan demokraattisen
lännen vastakohta.Mutta sodan Syyrian osalta Stalinin sanonta sopii myös
länteen, kuten koko muuhunkin maailmaan. Neljän vuoden aikana olen kirjoittanut
monta kolumnia Syyriasta täynnä kammottavia lukuja. Ensimmäisenä kerroin , että siellä 50,000 oli kuollut, vuosi sen jälkeen
vuonna luku oli 100 000, seuraavana
vuonna olitiin 200 000. Nyt luku voi
olla yli 400.000. Yksi asia, joka on
pysynyt vakiona, on se, että t Syyrian
kolumnit ovat kiinnostaneet vain harvoja lukijoita.
Gideon Rachman kuvaa läntistä maailmaa koettelevia ongelmia. Kuvaus tiivistyy Saksaan ja Angela
Merkeliin: Viime vuotinen myötätunto on saanut väistyä tämän
vuotisen katumuksen tieltä.
Hän lopettaa kolumninsa
Johtopäätös on synkkä: ylläpitääkseen liberaalia politiikkaa kotona, läntiset
poliitikot joutuvat sietämään liberaalien arvojen loukkauksia ulkomailla.
Tekopyhyyden synti ei ole kenenkään etuoikeus. Siihen
syyllistymme pienissä mutta varsinkin suurissa asioissa. Vaikka maailma on lähellä
ja vaikka tiedämme, että Välimereen hukkuu entistä enemmän ihmisiä ja vaikka tiedämme,
että pakolaisia maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin – vielä pääosin köyhien maiden rasituksena,
niin me emme uskalla tehdä EU:n tasolla sitä, mitä pitää.
Juha Sipilä oli antamassa
oman tuntonsa kolkuttamana oman asuntonsa pakolaisille, mutta nyt hän on valitsemassa
Brexitin varjolla jonkun välimaaston linjauksen, joka estää hädässä olevien ongelmien
ratakisua. Se ei ole kristillistä.
Ihan yhtä periaatteetonta olivat Suomen
Kreikka vakuudet tai nykyinen demareiden Venäjän ongelmien vähättely kääntämällä
huomiota tutkimusten virheisiin.
Paradoksi
on siinä, että päättäjät tietävät, että ihmiset vaativat ryhdikkyyttä ja
hyvyyttä päättäjiltä kunhan niistä ei ole pienintäkään
haittaa omalle mukavuudelle.
Kaikki me olemme käsiä peseviä stalinisteja.
