Matti Mannerista laamanni.

  • Aikoinaan laamanni-nimitystä on käytetty suurvalta-ajan Ruotsissa toimineesta
    korkeasta virkamiehestä, joka toimi maakunnan luottamusmiehenä. Sana laamanni
    tulee muinaisruotsin sanasta laghman, joka tarkoitti kirjaimellisesti
    lakimiestä. Laamannin tehtävänä oli esittää, selittää ja kehittää lakia sekä toimia
    maakuntakäräjien puheenjohtajana. Myöhemmin laamanni oli vain virkapiirinsä
    tuomari.
    Suomessa laamannin
    toiminnasta ensimmäinen merkintä on vuodelta 1324. Vuonna 1435
  • Suomen
    laamannikunta jaettiin kahteen pienempään laamannikuntaan, Etelä- ja
    Pohja-Suomeen. Laamannikuntien raja kulki Aurajokea
    pitkin. Laamanninvirkoja hoitivat usein käytännössä alilaamannit.[1]
  • Laamannien toimet ja laamanninoikeudet lakkautettiin vuonna 1868. Tämän jälkeen
    nimitys laamanni oli käytössä ainoastaan ansioituneelle lakimiehelle
    anomuksesta myönnettynä arvonimenä.
  • Vuoden 1993
    alioikeusuudistuksessa laamanni tuli jälleen käyttöön myös virkanimikkeenä.
    Laamanni korvasi alioikeuden päällikkötuomarin virkanimekkeenä vanhojen
    kihlakunnanoikeuksien kihlakunnantuomarit sekä raastuvanoikeuksien
    pormestarit.
    Hovioikeudenlaamanni
    on hovioikeuden osaston päällikkö. Wikipedia

Naantali on laamannipitoisin paikkakunta

Laamanniarvonimet ovat täällä
Varsinais-Suomessa keskittyneet tänne.Valtuustossakin on ollut yksi laamanni, nimittäin 
Leo Laaksonen, joka syntyperäinen   rymättyläläinen ja Naantalin Yhteiskouun kasvatti . Matti Vanto asuu tosin Raisiossa, mutta
oli pitkään Naantalin lakimiehenä on hänkin laamanni ja nyt sitten viimeksi
Rantakadun poika ja paluumuuttaja ja Asianajajaliiton puheenjohtajanakin ollut Matti Manner sai laamannin arvon nuorena alle 60-vuotiaana.
Tällä seudulla lienee vielä ainakin yksi raisiolaistaustainen laamanni
nimittäin Pauli Alankoja.

Virkalaamanneista tunnetuin on Eero Sutinen, joka toimi 70-vuotiaaksi asti Turun Seudun
Käräjäoikeuden laamannina. Hovioikeuden laamannejakin täällä on.
Mutta
arvonimilaamanneja meillä on suhteessa asukaslukuun varmasti eniten.

29.5.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa