Luokkajako uusiksi

UusiluokkajakoHs20140104

Helsingin Sanomien
kuukausiliitteessä määritettiin Suomeen uudet luokat. Jokainen voi käydä
luokittamassa itsensä www.hs.fi/luokkakone.
Omalla tavallaan ihan vekkuli juttu paitsi, jos siihen suhtautuu vakavasti.
Tässä on Säätytalossa ”luokkakokoukseen” osallistuneet edustajat ja heidän
luokkansa kuukausiliitteen esittelemänä.

Tänä iltana ylintä luokkaa, eliittiä, edustaa tietysti professori,
kansanedustaja ja kulttuurimammutti Jörn Donner.

Asiantuntijaluokan puhenaiseksi
on lupautunut musiikkitieteilijä ja toimittaja Minna Lindgren,
joka on kirjoittanut kirjankin helsinkiläisestä sivistystaustastaan.

Kipuajaluokkaa edustaa
historiallisista romaaneistaan tunnettu kuopiolainen Sirpa Kähkönen,
jonka isoisä oli punavanki ja molemmat vanhemmat työläisiä.

Duunarien näkökulman
tarjoaa Kaiho Nieminen,
joka ehti työskennellä kymmenen vuotta rakennusmaalarina ennen kuin aloitti
1970-luvun alussa uran työläiskirjailijana.

Leipätyöläinen on Sami Rajakylä,
joka julkaisi syksyllä esikoisromaaninsa Pätkärunoilija.
Hän on töissä Itäkeskuksen Prismassa.

Vähäosaisten puolta pitää
Mathias
Rosenlund
, joka kertoo tuoreessa kirjassaan Vaskivuorentie 20
omakohtaisen tarinan köyhyysloukkuun ajautuneesta vantaalaisperheestä.

Oheisessa piirroksessa on kuvattu näitä
yhteiskuntaluokkia. Kuvat ja nimitykset antavat vahvan mielikuva, joka piirtyy
helposti kritiikittömän lukijan mieleikuviin.

Sosialistista teoriaa ja luokkayhteiskuntaa harrastaneet joutuvat hämilleen,
koska luokituksessa ei ole tuotanto- ja omistusperusteista jakoa. Se antaa
väärän kuvan yhteiskunnastamme ja sen vakavista ongelmista ja niiden
ratkaisumahdollisuuksista.

Erityisesti nykyaikana oli paikallaan,
kun on kysymys 99 prosentin liikkeistä eli siitä, että ei hyväksytä  1 prosentin elämän  ruhtinaallisuutta. Kysymys tulojen ja omaisuuden uusjaosta rikkaita
vahvasti suosivaan tylliin, luokkakoneen eliitistä pitäisi erottaa upporikkaat ja
suuromistajat omaan luokkaansa. On kohtuutonta, että he pääsevät piileksimään
melko tavallisten eliittiin luokiteltavien ihmisten joukossa.

Tietenkin väitetään, että edustan vainoharhaisuutta, kun näen tässä poliittista
tarkoituksenmukaisuutta. En myöskään kiistä, etteikö tämä luokkakoneleikki voisi johtua ajattelemattomuudestakin.Vielä vähemmän sanon, ettei tällaista sovi tehdä.
Yhtä kaikki käytännössä tämä tarkoittaa , että poliittista kamppailua varten
tästä jaosta on hyötyä erityisesti Kokoomukselle ehkäpä jossakin suhteessa myös
vihreille ja haittaa tästä on erityisesti sosialidemokraateille. Siksi epäilen, että se on
ehkä ollutkin tarkoituskin. Pitää saada sotkettua ihmisten mielikuvat, jotta
taas niihin vetoamalla voidaan myydä aatteita, jotka eivät ole äänestäjän oman
ja yhteiskunnan suuren enemmistön edun mukaisia ja jotka johtavat yhteiskunnan
suureneviin kestävyys yms. ongelmiin.Koiranleikkiä.

4.1.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa