Loppukiri

Naantalin kaupunginvaltuusto hoiti nopeasti esityslistalla
olleet 16 asiaa. Monia talousarvioon liittyviä muutoksia oli esillä ja niinpä
nyt voimme sanoa, että organisaatiolta on saatu hyvissä ajoin enemmän täsmentäviä
tietoja ja näin voimme toivoa, että lopullinen tilinpäätös sisältäisi vähemmän
muutoksia. Näyttää myös siltä, että lopullinen tulos voisi olla lähellä
alkuperäistä pientä ylijäämää näyttävä. Ei huono saavutus.

Velkuan kaavat ovat ongelmallisia. Paljon on asioita
valmisteltu, monissa instansseissa eikä vähiten oikeuslaitoksen piirissä.
Naantalin valtuusto omalta puoleltaan yksimielisesti vei Vaihelan kaavaa
eteenpäin siinnä toivossa, että asia saadaan ratkaisuun niin pian kuin
valituksilta selvitään..

Valtuusto on toimintavuotenaan pystynyt hyvään yhteistyöhön
ja sen seurauksena Naantalin asiat ovat saaneet tuekseen koko valtuuston. Täkäläisen
vaatimattomasti sanottuna huonoimminkin olisi voinut mennä. Se ei ole paljon
sanottu, mutta tarkoitta enemmän.

Kaupunginhallitus jatkoi vielä valtuuston jälkeen omia asioitaan.

Walkers kahvila oli tapetilla. Ei huolta murhetta kenkään muista,
ei ollut suhtautumistapa, vaan päinvastoin. Mutta asialla on monta puolta eikä
homma näytä enää oikein toimivan eikä kaupunki ole siihen resursseja
osoittanut. Seurakunnallakaan ei ole ollut kiinnostusta tai voimavaroja. Kaupunki
on kantanut 90 prosenttisesti taloudellisista resursseista. Muita vapaaehtoisia
eri organisaatiosta on otettu kiitollisuudella vastaan ja tietenkin jatkossakin
tehdään samalla tavalla ja heitä houkutellaan kaikin keinoin. Etsivä
ja jalkautuva työ yrittää hoitaa Monitoimitalolla toimintaa niin, että ei
tapahdu heitteille jättöä. Se on tärkein haaste nykynuorisotyölle.

Vapaarannan edustajat olivat jättäneet  yli 1.000  allekirjoittaman adressin:

  • Emme jarruta emmekä vastusta Naantalin
    asukasmäärän lisäämistä. Lammasluodon ja Teljentien alueen vihreyden
    säilyttäminen on vetovoimatekijä, joka houkuttelee lisää asukkaita ja tarjoaa
    myös tärkeällä elinkeinoillemme, matkailulle, mahdollisuuksia. Tavoitteena
    oleva 150 henkilöön saaminen uusiksi naantalilaisiksi on tärkeää, ja siihen
    tarkoitukseen on ositettava muita vaihtoehtoja, tarkoitukseen paremmin sopivia
    alueita keskustan tuntumassa
    .

Kaupunginhallitus sai maankäytön vahvojen ja tietoisten
virkamiesten Eliisa Lehikoisen ja Kirsti Junttilan lausunnon maankäytön suunnitteluhierarkiasta.

  • Unikeon korttelissa ja keskustakortteleissa alueet ovat vuoden 1982
    yleiskaavassa keskustatoimintojen aluetta, Aurinkosäätiön alue on
    teollisuusaluetta ja Lammasluodon alue on vesiliikenteen aluetta ja
    virkistysaluetta. Unikeon korttelin, Aurinkosäätiön alueen ja
    keskustakorttelien tulevaa maankäyttöä on käsitelty Keskustan rakennemallissa.
    Lammasluodon aluetta on käsitelty Naantalin kehityskuvassa.

Lausunnon
antajat ovat melkoisia jonglöörejä. Kun viittaavat samassa lauseessa
Aurinkosäätiön alueen olevan yleiskaavassa teollisuusaluetta ja Lammasluoto
virkistysaluetta. Analogia on tarkoituksenmukaista vaikuttamista.
Se oli asiallisesti harhaanjohtavaa: Oikein olisi todeta, että Aurinkosäätiön alueella on olemassa
oleva asemakaava, joka on syntynyt arkkitehtikilpailun tuloksena. Sen jälkeen on
aluetta käsitelty keskusta rakennemallitarkastelusta. Sen sijaan Lammasluodon
alueella on voimassa oleva asemakaava eikä mitään korkeamman tasoista uutta
kaavoitusta.

Hannu Aalto
esitti Juho Kustosen, että Lammasluodon aluetta ei kaavoitettaisi. Aallon
esitys hävisi äänin 4-7.

Sen sijaan Aallon esitys, että keskustan rakennemallialueelta Uolevi
Raaden kadun ja Kuparivuorentien varren Kuparivuoren puoleiset alueet otettaisiin välittömästi käsittelyyn siten, että
kaava voitaisiin saada valmiiksi vuonna 2015. Esittelijä otti esityksen omiin nimiinsä ja se
tuli hallituksen yksimieliseksi päätökseksi.
Se on hyvä ajatus ja sillä voidaan saada lisää aktiivisuutta ja useampia
rakentajia. Jotain hyvää siis Lammasluodostakin oli.

16.12.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa