Liikunnan ja kulttuurin harmoniaa

Taitoluistelukauden päätös oli kaunoluistelua tällaisen amatöörin silmin. Jäähalli on täynnä innostuneita vanhempia ja muita kannustajia ja jäällä on satapäisen joukon osaamista ja iloa. Jäähalli on siis moneen lähtöön. Pari näytöstä peräkkäin ja kausi on ohi alkaakseen heti uudestaan. Onnittelut VG:lle.

Kristoffer -sali toimii ja kavalkadi erilaista musiikkia antaa kuvaa nousevasta  amatööri- ja ammattilaistasostamme.
Leena Salo jaksaa organisoida Naantalin Musiikkiyhdistystä uusiin suorituksiin ja vielä siinä sivussa laulaa.
Virpi Viljanen tekee käsittämättömän urakan pianolla johtaen uutta lapsikuoroa ja ”säestämällä” eli esiintymällä monien naissolistein kanssa.
Kansanmusiikkiryhmä oli uusi hieno yhdistelmä.

Lauantai-ilta taas muistuttaa, että Kristoffer on enemmän kuin tarpeeseen; esiintyjät ja yleisö sen täyttävät monen monituista kertaa. Ei pakollinen julkinen meno on sittenkin pientä siitä saatavaan hyötyyn verrattuna.

6.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa