Lausuntoja, strategiaa, paperia ja bittiä

Paperinmakuista sanottiin aikaisemmin, rasti ruutuun ja
bittiavaruuteen on nykyinen trendi. Tasavallan hallitus ja sen alamaiset
kyselevät lausuntoja, joista tekevät yhteenvetoja muodonvuoksi ja jatkaat
mieletöntä laatikkoleikkiä ihmisten asioilla. Alkaa jo hiljaista miestä hatuttaa,
näki vs. kaupunginjohtajan kasvoilta eilen kaupunginhallituksessa.
Naantali päätti siirtää strategiansa ensi syksyyn siinä toivossa, että selkeämpää
kuvaa ympäröivästä lainsäädäntömaailmasta. Fiksu liike välttää aiheellinen
häpeä.

Sote-uudistus on uudistumassa. Naantalin kanta on ollut
selvä. Ei pidä toimivia systeemeitä hävittää eikä nyyisiä palveluja huonontaa. Isäntäkuntamallit
ja monimutkaiset hallinto ja päätöksentekomallit sotkevat asiaa. Emme tiedä,
että mitä tästä tulemaan pitää. Siksi todettiin, ettei rasti ruutuun vastaamien
kuulu asiaan ja siksi annettiin lausunto, jossa korostetaan Naantalin näkemystä
sanallisesti. Lausunto kirjoituksia palstalla. Muistutimme, että olemme
Paras-hankeen mukaisen urakkamme tehneet ja että saaristoisuus huomioon ottaen
meillä tulisi edelleen olla mahdollisuudet toimia nykyiseen tyyliin, vaikka
20.000 naftisti alittuu. Homma hoituu eikä valituksia juuri kuule.

Sote-asiasta on tri-kansanedustaja Hanna Tainion asiantunteva artikkeli Paras-laki pohjaksi sote-uudistukselle tänään Hesarissa
ja olen sen lainannut kirjoituksia palstalle.

11.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa