Lappalaisten lastenrannassa

Lappalaistenrannanjoutsenet20150610

Kysyimme, missä joutensenperhe maijailee ja ainoa täysi oikea vastaus saatiin Aallon Hanskilta: Lappalaisten lastenrannassa.
Lapsuudessamme nimitimme  keskellä olevaa paikkaa lastenrannaksi. Vesemmalla oli (ja tietenkin on)  miesten ja oikealla naisten  sileäkalliot.

Melkein oikeassa oli Jocke Leino. Liput voittajille ja loput osallistujille lähetetään. Kiitos osanotosta.
Käykää uimassa, nykysin siellä on laituri; sekin on sinne edesmenneiden polvien aktiivisuudella aikaansaatu.

Ps. Kun kesäinen aamu koitti, niin katsastin veikattuja paikkoja. Voivat joutsenet Kailossa ja Väskissäkin olla ja kuten kuvasta näkyy ehdotetutu paikat ovat kyllä saman typpisiä.

Ehkäpä veikkanneet tietävät  soutureittini ja siksi esittivät paikkoja Väskistä tai Kailosta. Tästä mieleen tulikin vanha piispantarkastuksen liityvä juttu kuuluisasta Pikku Kallesta, joka piispalle vastasi:
”Kuvauksesta päätellen pörröhäntäinen hyppivä ruskea eläin olisi orava, mutta vastaan kuitenkin kysyjä huomioon ottaen, että Jeesus lapsi.”

12.6.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa