Tuleeko Naantalin pelastus rakennusliikkeiden suunnasta. Se olisi harvinaista, mutta ei ainutlaatuista.
Tämän takaportin tuo esille Joni Koski Rannikkoseudussa.
Kysymys kuuluu: Onko hän paremmin informoitu vai muutoin vain fiksu.
Yleisesti on niin, että talouden alusrakenne vaikuttaa poliittiseen
ylärakenteeseen. Esimerkkinä Naantalin menneestä voisi mainita, että Naantaliin oli
vaikea saada vuokrataloja, kun se ideologisesti ei Kokoomukselle sopinut.
Mutta kun kovanrahan asunnot eivät 1990-laman kourissa käynyt kaupaksi, niin vuokrataloja nousi rakentajien tonteilla
ihan keskustan parahaille paikoille.
Politiikassa kaikki on mahdollista. Kokoomus yhdessä
virkamiesjohdon kanssa on ajanut Lammasluotoa varmaan osittain siksi, että SDP
on sitä vastustanut.
Harkitsevaisempi Keskusta voi hyvinkin mietiskellä, että
kannattaako tässä olla mahtipuolueen aisankannattajana. Mutta kasvoja ei voi
menettää ja siksipä tuo toteuttamisen arviointi, joka sinänsä on viisasta, voi
myös suoda mahdollisuuden kunnialliseen uudelleen arviointiin.