Labour loukussa, entä SDP

Martin Wolf on FT:n pääekonomisti. Maailama pitää häntä alykkönä aiheesta.  Hänen juttujen lukeminen ei ole turhaa puuhaa.

Jeremy Corbyn valinta näyttää
todennäköiseltä, vaikka mielipidemittauksiin eivät viime ajat ole luottamusta
lisänneet, avaa Martin Wolf ja jatkaa

Mitä se sitten tarkoittaa? Jotkut
väittävät, se tarkoittaa vain, että Ed Miliband jätti lähtiessään huonosti toimivan johtajan
valinta järjestelmän. Muutamat 
ennustavat työväenpuolueen loppua. Mutta jotain syvempää tapahtumassa.
Euroopan keskusta-vasemmisto on joutunut (
sterile orthodoxy and jejune populism)  hedelmättömän oikeaoppisuuden ja 
naiivin populismin väliseen loukkuun.

Edellinen ei innosta; ja jälkimmäinen
voi vakuuttaa.
—–

On itse asiassa mahdollista , että  olisi järkevää ja radikaalia poltiikkaa: maankäytön
suunnittelu ja tonttien verotus, paikallishallinnon rahoitus, perintö verotus
ja verotuksen rakenne — kaikki huutavat uudistuksia. Samoin keskeisten julkisten
palvelujen toimintakyky, kuten entinen pääministeri Blair todennut. Väitän myös, voimallisempi politiikka innovaatioiden puolesta ja huolestuneisuuden
kiinnittäminen siihen, että talous on liian riippuvainen huimasta yksityisestä velkaantumisesta.

Mutta käytännössä tällaista perusteellisten
uudistusten esittäminen opposition toimesta näyttää käsittämättömältä. Jos sen pitäisi olla vain radikaali, se oli valintakelvoton (maan
johtoon) Corbyn lailla.. Olisi masentavaa hyväksyä, että maa joutuisi tyytymään
vain omahyväiseen hallitukseen ja vaalikelvottomaan oppositioon.

Martin Wolf analysoi, että Vanha Uusi Labour on anakronismi, se ei riitä eikä sovi tähän aikaan. Ohjelman täytyy olla poleemisempi, radikaalimpi , erottuvampi.

Analogisesti Suomeen sovellettuna  hyvällä syyllä voi kysyä, riittävätkö SDP:n esittämät: ei niin paljon tai ei niin vähän, oikean suuntainen, mutta riittämätön surina on riittämätöntä. Kysymys ei ole siis todellisista vaihtoehdoista. Tätä  näkökulma pitää työstää tarkemmin ja nopeasti. Meille onkin  tulossa kuin tarjottimella: Sote ja sen rahoitus, puolustusmenojen kasvu ja irtisanomisten jatkuminen. Potkuoptiot, puolustusvakuutusmaksu ja varakkaiden omavastuun lisääminen. Siinä muutama vanha käyttämätön idea. Ja sitten vielä tehokkuutta julkisiin palveluihin!
Pitäisi innosta ja vakuuttaa!

4.9.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa