Kyl maall viissai olla

IngaLill20130828
  • Ystävyyskuntavierailu päättyi Inga-Lill purjehdukseen. Vaikka sanotaan
    muistojen kultaavan, niin sanoisin, että tämä oli parasta, mitä Naantali
    on vierailleen tarjonnut. Aurinko tietenkin oli Luojan lahja
    purjehdukselle ilman purjeita, kun sattui bläkä keli. Mutta perinnelaiva
    oli jotain sellaista, mitä Naantali tarvitsee. Sen lausuivat kaikki
    mukana olleet ja monet paljonkin kokeneet. Näin kirjoitin viime sunnuntaina 25 pnä elokuuta 2013.

”Inga-Lill karilla ja konehuoneessa tulipalo”- uutinen  tuli eilen kuin salaman isku kirkkaalta taivaalta. Ja sitten uutinen tarkentuu: Onneksi ei henkilövahinkoja , lasten leirikoulu vain päättyi ja Inga-Lill hinataan Naantaliin.Mutta sitten  vakava lisäys; purjelaivan päällikköä epäillään ruorijuoppoudesta.  Iltapäivälehdille  tuli aihetta ja niiden nettisivuilta löytyy jopa videoiden pätkiä pelastustoimista.
Good News is no News. Paha kello kauas kantaa.  Kadulla, toreilla ja siellä missä tutut tapaavat kauhistellaan, tuomitaan, pahoitellaan, valitellaan ja viisastellaan, mitä minä sanoin ja totta kai tiedetään vähän enemmän.

Tapahtumaa voi monelta kannalta arvioida: Hyvä ettei käynyt pahemmin, ei ihmishenkiä ei loukkaantumisia. Ikävää, että hyvä innovatiivinen yritys saa iskun , josta on melkeinpä mahdotonta selvitä. Yrittäjät ja Naantalin matkailu menettävät. Ne ovat yleisiä asioita.

Mutta sitten on toinen vaikeampi ulottuvuus.Henkilökohtainen ja moraalinen. Oliko tämä lapsille vain seikkailu, toivotaan niin. Mutta kipparille ja yrittäjäkaverille tämä oli painajaista paljon pahempi.Kysymys on lain ja säännösten rikkomisesta raskauttavissa olosuhteissa. Seuraamukset tulevat olemaan sen mukaiset. Se on yhteiskunnallisen toiminnan oikeudellinen perusta. Sen prosessin tuloksen näemme oikeuden päätöksenä aikoinaan.Mutta se on vain osa taakasta, jonka alla asianosaiset ovat.

Sanoin kipparille: Se oli kamala päivä, mutta se  loppuelämäsi ensimmäinen ja  tärkein päivä. Helppoa ei tule olemaan, mutta mahdollisuus on olemassa ja se mahdollisuus miehessä itsessään ja lähimmäisissä sekä meissä monissa muissakin.

28.8.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa