Kävikö hyvin vai huonosti?

Menikö hyvin vai huonosti, Kysyi  vastaantulija aamulla?

Sekä, että, vastaan. Galluppien perusteella pelkäsimme 10 paikkaa ja toivoimme
12 ja saimme 11 paikkaa. Mikä tähän sitten vaikutti?

Ensinnäkin eduskuntavaalien selvityksen mukaan perussuomalaisten kannatuksen
noususta tuli tuolloin eniten sosialidemokraattien suunnalta. Ja niin se on
käynyt kunnallisvaaleissakin.
Toiseksi äänestysprosentin lasku melkein neljä prosenttia on sekin tekijä, joka
näkyy SDP:n kannatuksessa.
Naantalissa vertaillessamme äänestysprosentin ja kannatuksen vaihtelua
huomaamme, että korkea äänestysprosentti korreloi Kokoomuksen kannatuksen
kanssa ja taas alhaisempi SDP:n menestyksen kanssa. Asia näkyy erittäin hyvin
oheisessa taulukossa.  Perussuomalaisten
käyrä on SDP:n muotoinen.
Tässä tulemme siihen tosimaailmaan, jossa sosioekonomisen luokituksen yläpäässä
olevat äänestävät ahkerammin, kun taas vähäväkisemmät ovat laiskempia uurnilla kävijöitä.
Kansanomaisesti sanottuna Äänestäminen näyttää olevan entistä selvemmin
herrojen herkkua. Aktiivisuus palkitaan kyllä vaikutusvallan kasvulla ja passivisuudesta
seuraan jonkinmoista kärsimystä.

Tietenkin jatkokysymys kuulu, miksi sitten näin käy, että äänestysprosentit eivät nouse meidän vahvoilla alueilla ja mistä syystä SDP menettää Perussuomalaisille..
Tietenkin se meistä johtuu eli kukin saa mitä kuuluu ja sillä selvä.

Me teemme , kuten olemme luvanneet ja tulemme toimimaan valitulla yhteistyön linjalla. Lähtökohtanamme
on suhteellisuuden noudattaminen puolueiden yhteistoiminnassa. Lopputulokset
ovat sitten neuvottelun tuloksia ja niissä sitten mitataan kunkin osapuolen
tahto ja kyky. Tosiasiat tunnustaen ja kohtuullisuutta noudattaen tulemme
pääsemään eteenpäin. Ja se onkin välttämätöntä, sillä ihan totisia tehtäviä on
edessämme. Siis ei helppoa jakamisen politiikka, vaan pikemminkin sietämisen
harjoituksia on tiedossa.

Alustavat tuntuman hakemiset tulevaan todellisuuteen  t alkavat tänään käynnistyvissä ensi
vuoden budjetin käsittelyssä.

Vallitulosta ihmetteleville ja niin iloisesti yllättyneille kuin katkerasti pettyneille lainaan tässä vasta olleesta kirjoituksest yhden kappaleen tunteiden tasapainottamisesi

.

On muistettava, että vaalit eivät ole koulun päästötodistus tai
työnottotilanne. Valinta on satunnaisotosta parempi. Mutta missään tapauksessa
vaalitulos ei ole minkään sorttinen henkilöiden paremmuusmittaus. Se on
kansanvaltaa. Hyvästä tuloksesta ei kannata ylpeillä eikä huonosta tarvitse katkeroitua.

Kevennykseksi muisteltakoon: Entinen eduskunnan talouspäällikkö Bjön Feiringin maksoi ennakkoa
kansanedustajille ennen vaaleja. Ihmetellen häneltä kysyttiin, että kuinka hän
uskaltaa?  Hän viisas vastaus kuului:
”Herrasmiehet maksavat velkansa aina ja muut tulevat valituksi”.

29.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa