Kuva kertoo enemmän

SipilC3A4HC3A4kC3A4mienhe20150919

Hesarin pääkirjoituksen 19.8.2015 kuvitus sen kertoo, minkä kaikki asioita seuraavat tietävät.
Kolmen leikeistä tämä on tuttua; kaksi vahvempaa liittoutuvat ja kiusaavat heikompaa. Niinhän nyt on käynyt. EK on hallituksen seläntakana, mutta kuiskaus etäisyydellä.
Ja rasitus jakaantuu 1:100 > Yksi työnantajille 100 työntekijöille.

Suomen vallitsevasta tilanteesta oli TS:n yleisönosastolla hyvä vahavan asiallinen artikkeli.

Ei tarvitse olla vasemmistolainen, jotta tajuaisi näistä
esimerkeistä, että jotakin on pahasti pielessä. Kaikessa hiljaisuudessa
taloudellinen epätasa-arvo jatkuu ja lisääntyy erityisesti keskiluokkaa
purevien veronkorotusten  ja
vähävaraisille karsittavien tukien myötä. Ken Malin

Näin se näyttää olevan ja joskus jopa niin, ettei vasemmistolainenkaan tätä huomaa tai joutuu siltä silmänsä sulkemaan. SP:n puolueettomuuttaa korostava Erkki Liikanen ei aamutelkkarissa juurikaan Seija Raution asiallisista kysymyksistä huolimatta halunnut tunnistaa näitä yo. kirjoituksessa mainittuja epäkohtia.

19.9.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa