Kuuden vahvan varaan !!!

Mielenkiintoinen uutisointi kuntarakenneselvityksestä. Talouden mittareilla asia näyttää toiselta kuin karttaharjoituksissa. TS:n uutinen kuuluu seuraavasti:

  • Turun seudun tuleva kuntajako rakentuu taloudellisesti vahvojen kuntien varaan, arvioi kuntatalousasiantuntija Oiva Myllyntaus. Hänen mukaansa seudun vahvoja kuntia ovat Turku, Naantali, Kaarina, Mynämäki, Rusko ja Kustavi. Myllyntaus linjaa, että liittymisratkaisut pitää tehdä niin, että jokaisessa tulevassa liitoskunnassa on mukana vähintään yksi vahvoista.
  • Myllyntaus toimii yhdessä Risto Kortelaisen kanssa Turun seudun kuntaliitosten selvittäjinä. Selvitysmiesten mukaan tulevat kuntajaot ja kuntien lukumäärä ovat vielä auki. Torstaina pidettiin Turun seudun kuntajakoselvitysten käynnistämistilaisuus

Selvitys on vasta käynnistymässä ja monet kiemurat ovat edessä. Nyt kuitenkin vihdoin tuli esille talouslukuja ja näin keskustelun pohjaa saatiin tukevammaksi. Luulen, että luvut antoivat kaikille ajattelemisen aihetta ja sitä tulee paljon lisää kun kuvaan lisätään valtionosuusuudistukset ja sote-kiemurat. Kaiken kaikkiaan pienempikin hätäily näyttää entistä perustellummalta.

9.1.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa