Kurkistetaan tähän vuoteen

FTenneustevuodelle2016

Financial Times ennustaa – ei niin vakavassa hengessä, mutta
kuitenkin vuoden 2016 tapahtumia. Niin he tekivät viime vuonnakin ja monta
oikeaan osunutta nähtiin, mutta ei ihan aina.
Nopea yhteenveto siitä, kuinka he viime vuonna onnistuttiin.

Ed Crooks ennusti oikein, että öljynhinta
syksyllä laskee. Rohkea väite; hinta oli puolittunut vuoden lopulla.
Martin Wolf kirjoitti EKP tekisi täysimääräisen määrällisen keventämisen, mikä tapahtui.
Clive Cookson
mielipide oli oikeassa,
että Ebola poistuu Länsi-Afrikassa vuoden 2015 päättyessä.
Gideon Rachman
sanoi,
ettei Vladimir Putin liitä edelleen
alueita Ukrainassa tai Euroopassa. Harva tähän uskoi.
Saimme yhden väärän arvion. Jonathan
Ford
oli joukossa, joka uskoi , että Britanniaan muodostetaan kansallinen koalitiohallitus
(työväenpuolueen ja konservatiivien kesken).

Vikamme oli, että viime vuonna
epäonnistuimme
tehdä oikeita kysymyksiä.

Emme aavistaneet Isis tukemaa terrorismi-iskua Ranskaan; emmekä
sitä, että Venäjä ottaisi osaa sotatoimiin Syyriassa; emme nähneet, että
maahanmuuttajien kriisistä tulisi vakava uhka EU:lle.
Vuonna 2016 tulee tapahtumaa sellaisia yllätyksiä, jotka ylittävät mielikuvitustamme.
James Blitz.

Uudet ennustukset vuodelle 2016 ovat:

  • Edward Luce: Hillary Clintonista
    tulee USA:n seuraava presidentti. ”Kuherruskuukautta ei tule olemaan”
  • Philip Stephens : Britannia ei eroa EU:sta.
  • Roula Khalaf: Bashar
    al Assad
    säilyttää paikkansa seuraavat 12 kuukautta.
  • Martin Wolf. Joku
    G20 maista tarvitsee IMF:n apua
    . Brasilia, Argentiina  tai Etelä Afrikka onvat todennäköisimpiä.
    Italia ei tarvitse, koska EKP hoitaa sen.

  • Gideon Rachman: Angela Merkel  ei jatka  liittokanslerina. Suosionosoitukset ja ihailu
    hänen rohkeuttaan kohtaan tekee pakolaispolitiikan hoidon mahdottomaksi.
    Paikallistasolta alkaa vallankumous, joka rohkaisee vastaehdokkaita, joita
    tekee hänen asemansa CDU:n johdossa kestämättömäksi
  • Janan Ganesh: Euroopan
    mestaruuden voittaa Belgia
    , parhaaksi rankattu joukkue. 
  • James Kynge: Kiina tulee devalvoimaan valuuttansa:
    renminbin.
  • Jonathan Ford: Jeremy Corby tulee säilyttämään
    paikkansa Labourin johdossa monesta syystä. Vallasta syöksijää ei ole näkyvissä
    ja lojaalisuus sekä valintajärjestelmä, että Corbyn puhetaito
  • Malcolm Moore: Venäjä osallistuu Olympialaisiin
    yleisurheilussa.
  • Brooke Masters: Diesel-autojen myynti Euroopassa
    laskee.
  • Ed Crooks: Raakaöljyn barrelihinta nousee yli 50 USD:n.
    Lamaan ei luisuta ja hinnan pitää olla
    50, jotta investointeja pystytään tekemään.
  • Richard Waters: Virtuaalinen todellisuus VR ei vuonna 2016 lähde lentoon. Mutta se on vuosi, jossa monet kokevat
    ensimmäistä kertaa mitä se jonain päivänä olla. Kyse on vielä demoista ,mutta
    laitepula estää laajenemisen. Älä tee
    teollisuus. Vaikka VR pelit ovat alkaneet näkyä, ei vielä ole sovelluksia,
    jotka veisivät ne valtavirtoihin — kuten 
    lääkärin käynteihin tai kokouksiin. Silti tekniikka on valloittanut
    yleisön mielikuvituksen. Fyysinen todellisuus koskaan enää näytä samanlaiselta.

ENNUSTEET TOTEUTTAVAT ITSEÄÄN TAI SITTEN KÄY PÄIN VASTOIN TAI JOLLAKIN MUULLA TAVALLA.
Ennusteiden lukemine ei ole vahingollista eikä edes turhaa, jos muistaa edellä mainitun.

4.1.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa