Kunnallinen pääomavero on kunnollinen keino

Aamutelkkarissa olivat puoluesihteerit Timo Laaninen, Reijo Paananen
ja Kokoomuksen ryhmänjohtaja Petteri Orpo
 keskustelemassa, mitä tehdään.
 
Kokoomus esitti työn tarjonnan
parantamista Ruotsin ja Saksan malliin, kun taas SDP edellytti, että pitää olla
kysyntää työlle, jota on tällä hetkellä liikaa tarjolla. Työttömiä
työnhakijoita on tarpeeksi , mutta  työpaikkoja on liian vähän. Siis työnhakijoiden
lisääminen ei ole tämän hetken ongelman ratkaisu. Kokoomuksen tapana on ja sen
Petteri Orpo on täydellisesti omaksunut – puhua mitä ihmiset haluavat kuulla
eikä sitä, mistä on kyse.

Taloudellisen kasvun tukeminen kilpailukykyä parantamalla on kaikkien tavoite
ja tässä yhteydessä usein viitataan siihen, että Ruotsilla on oma valuutta. Asiantuntevat
Sixten Korkman ja  Antti
Suvanto
kirjoittivat tämän päivän HS:ssä avartavan ja selkeän kirjoituksen,
jossa osoittivat, että kysymys ei ole valuutan valinnasta. Kehitys on olut
hyvin samanlaista EMU:n aikana molemmat maat Suomi ja Ruotsi  ovat pärjänneet alkuvuosina muita
eurooppalaisia  maita paremmin ja nyt on
finanssikriisin puhkeamisen jälkeen 
vaikeuksia on ollut molemmilla, Suomella kuitenkin selvästi enemmän,
joka johtuu Suomen rakenteesta metsästä ja Nokiasta yhtäällä ja toisaalla
kirjoituksessa mainitusta  alla
lainatusta syystä Suomessa enemmän:

Yk­sik­kö­työ­kus­tan­nuk­set­kin
kul­ki­vat pit­kään kä­si kä­des­sä, kun­nes vuo­den 2007 liit­to­kier­rok­sen
tuo­mat pal­kan­ko­ro­tuk­set ja sit­tem­min tuot­ta­vuu­den pie­ne­ne­mi­nen
hei­ken­si­vät Suo­men kil­pai­lu­ky­kyä suh­tees­sa Ruot­siin. Kruu­nun vah­vis­tu­mi­sen
vuok­si tä­mä­kään ero ei ole suu­ri.

Muistaakohan
kukaan, mitä silloin tapahtui. Työnantajat vaativat paikallista ja
liittokohtaista sopimista ja Kokoomus innokkaasti ja julkisesti sitä tuki ja
vaati saman hengenvetoon vielä naispalkkakorjauksia. Silloin sotkettiin Suomen tehokas ja hyvin
toiminut työmarkkinajärjestelmä ja silloin irtaannuttiin kuten kirjoittavat
kertovat yksikkökustannuksissa Ruotsin tasosta. Suomen kustannuskehitys oli
tuolloin työnantajien ja hallituksessa Kepun kanssa aloittaneen Kokoomuksen
käsissä. Mutta kuka sitä nyt muistaisi. Kun on Sari Sairaanhoitajan äänet saatu
vaihdetaan levyä ja sanotaan, että veroja ei pidä kerätä julkisen puolen
naispalkkojen maksamiseen. Ja jos ei velkaantuminenkaan saisi jatkua, ei jäljelle
jää muuta kuin tulonsiirroista ja kuntien avuista leikkaaminen, sillä puolustus ja järjestys ovat tabuja.

Reijo
Paananen lainasi onnistuneesti eilisen HS:n seuraavaa kirjoitusta:

·        
  Pääsemmekö me
hyvätuloiset mukaan talkoisiin?

Olemme länsisuomalainen
nelihenkinen perhe. Mieheni on menestynyt lääkärinä, minä tekemällä
kiinteistösijoituksia. Emme ole koskaan nauttineet suorista tulonsiirroista,
mutta palveluita olemme isänmaaltamme saaneet: kalliin koulutuksen, hienon
erikoissairaanhoidon, luotettavan oikeus- ja poliisilaitoksen, hyvät tiet,
joilla ajaa, ja mikä ehkä tärkeintä, turvallisen yhteiskunnan.

Kirjoituksessa
ei sanota, mutta toimialoista uskaltaisin päätellä, että kyseiset yleisönosaston veronmaksu halukkaat saavat tuloistaan merkittävän osan pääomatuloina. Reijo, kunpa
vielä olisit sanonut sen ääneen, että pääomatulisetkin voisivat tulla talkoisiin
ihan kuten jo korkeaa palkkaa ja varsinkin eläketuloa saavat. Pääomatuloisten
veronmaksu ei leikkaa kulutusta samoin palkkaverot, sekin on syytä muistaa.
Siis taas kerran: On aika kunnallisen pääomaveron.

Ps. Rannikkoseudussa keskustellaan keskustelusta ; Keskustelu keskustelusta on mielenkiintoinen keskustelu ja
aivan erityisen mielenkiintoista on keskustelu keskustan keskustelusta.

ja niin täälläkin palstalla kirjotukisia palstalla kirjoitetaan otsikolla keskustellaan keskustelusta.

18.1.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa