Kultarantakeskustelut Naantalissa

Kultarantakeskustelut2014

Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö
toivotti vieraansa Naantalin aurinkoon. Hän lopetti
avauspuheenvuoronsa toivovansa, että kun Naantalissa ollaan, niin toivoi, että
loputkin Unikeot heräävät.
Tulla paikalla liikuttaessa oli tietenkin ilo kuulla, että Naantali tuossa
pienen pienessä sivuroolissa sai mainemainintoja. Ja loppupuheenvuorossaan
presidentti lupaili, että ensi vuonnakin voidaan keskusteluja odottaa.
Lehdistö oli vahvasti paikalla ja televisio lähetti suorana keskustelun Karhun
heräämisestä. Se oli vastapainoa TV:ssä olleeseen Venäjä iltaan, jossa metelöitiin
niin, että asiat unohtuivat. Nyt tuo asia korjattiin ja monipuolisempaa
näkemystarjontaa saatiin.
Johtopäätökseni oli, että pidättyväisyyden padot ovat murtuneet ja Nato-asiassa
ollaan aika innostuneita, kirjailijoista muutamiin seniorivaikuttajiin. Kun en
ole ollut intohimoine Nato-vastustaja, niin on sanottava, että kyllä Sauli Niinistön
näkemys selvittää kumppanuuden mahdollisuudet ja eurooppalaisen puolustuksen
asioita, tuntuu sopivalta vaihtoehdolta.
Merkille pantavaa oli, että Sauli Niinistö oli Mauno Koiviston linjoilla EU:n merkityksestä. Hän uskoi, että EU:n
jäsenyys antaa turvatakuita tavallaan.
Keskustelu oli monipuolista, mutta kukaan ei kysellyt sen perään, että miten
nykytilanteeseen sopi se, ettei presidentti osallistu Eurooppa Neuvoston kokouksiin,
jossa esimerkiksi päätetään Venäjään kohdistuvista toimista.

Aikoinaan Matti Vanhasen
tiukka linjaus, että vain pääministeri osallistuu neuvoston kokouksiin, ei
taida olla sittenkään loppuun asti harkittu. Se meni läpi, kun kohteena oli
Tarja Halonen, joka veti vaan purut nenäänsä ja vaikeni. Tästä asiasta ei puhuttu nytkään. Tuokin kissa
pitäisi nostaa pöydälle ja miettiä uusiksi.

Kun seminaarissa kyseltiin vaikuttajien
lupauksia siitä, mitä lupaavat tehdä kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi,
saatiin monenlaisia lupauksia. Sutkauksistaan tunnettu Raimo Sailas viittasi
aikaisemmin paneelissa lainattuun presidentti James
Madisonin (1751-1836) viisauteen “Ajatus siitä, että mikään
hallinto takaisi vapauden tai onnen ilman ihmisten omaa hyveellisyyttä, on
täyttä satuilua
,” ja lupasi keskittyä
hyveellisyyteen.

  • ”Meidän suomalaisten turvallisuus on aika lailla kiinni siitä, miten toisen
    suomalaisen turvallisuus, elämän turvallisuus on taattu”, tasavallan
    presidentti Sauli Niinistö sanoi Kultaranta-keskustelujen päätösistunnossa
    maanantaina 9. kesäkuuta. ”Meidän pitäisi taata se, että mahdollisimman harva
    suomalainen on peruspettynyt olemiseensa suomalaisena”.
  • Presidentti Niinistö
    näki ”Nato-puheiden ja Venäjä-puheiden” lisäksi turvallisuusyhteyteen liittyvän
    olennaisesti elämän turvallisuuden. ”Ja sitä kautta päästään edelleen
    talouteen. Eihän taloudenkaan tehtävä ole mitään muuta kuin turvata ihmisille
    elämä”, presidentti sanoi. Lainaus TP:n sivuilta

9.6.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa