Kuka pettää

MatalutoTanttu20150122

Naantalin valtuusto oli kutsuttu viime viikolla Maskuun
Kankaisten kartanoon navettaan. Tila on todella komea ja sinne mahtuisi
istumaan 300 henkeä. Häätilaisuuksiin tila sopii.  Meille kerrottiin, että
jos vuoden 2016 kesään tähtäätte, niin pitäkää kiirettä.
Tämä ei ollut tai en ainakaan huomannut sitä  miksikään aasinsillaksi,
vaikka sopiihan se hyvin siihenkin, sillä vastaukset
NaaMa-kuntaliitosselvityksiin on annettava karkauspäivään 2016 mennessä. Tuohon
viitaten Markku Tuuna kyseli, että kumpi sitten jos rukkaset tulee ostaa
hamekankaan.

Aikatauluista ja prosesseista oli kysymys ja yhteinen henki taisi olla
sellainen, että Kustavin tahtiin ei tanssita eikä ennen eduskuntavaaleja
hötkyillä.
Maskun hallituksen puheenjohtaja Mari Karsio  ehdotti, että
purkakakaa Ukko Pekan silta, että päästään saaristokunnaksi ja saadan miljoonia
valtiolta. Mutta mitä vielä; kaupunginjohtaja muisti tuliasiksi tuoda Ukko
Pekka 80 vuotta
kirjan lahjaksi henkistä sillanrakennusta symboloimaan.

Ja sitten vähän piikiteltiin ja muisteltiin. Lapsuuden kodissa luin Erkki
Tantun
100 kaskua ja kuvaa kirja, jossa oli oheisen kuvaan liittyvä kasku.
Siihen viitaten kiusoittelin maskulaisia
meitä pettäneiksi. Mälsälän Samuli valisti, että Mataluoto kuului Lemuun ja joku
toinen muisteli, että Turun torista oli kysymys. Katala temppu kääntyikin sankariteoksi.

Muistan, omat
vanhempieni ja myös äitinsä puolesta
Mälsälän sukulaismiehen Mauno Koiviston viitanneen siihen, että Naantalin rannassa
sumpusta Mataluoto sitä haukea möi.
No tämä ei ole tulevaisuuden ratkaisun
kannalta keskeisin, vakkakin merkittävä!

Tässä yllä on sitten selvitysmiesten taulukko, joka antaa ajattelemisen aihetta. Näitä asioita varmaan tarkastellaan moneen kertaan ja erilaisita näkökulmista. Nyt kuitenkin olemme siinä suhteessa siedettävämmässä asemassa, että pakko ei meitä työhön saa.

 

26.1.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa