Kohti Pankkiunionia ja liittovaltiota

EU on kummallinen päättäjä. Aina kun integraatiota syvennetään, sanotaan, että tähän se sitten jää eikä pidemmälle mennä liittovaltion suuntaan. Keskusteluun on asetettu EU:ta vastustavien toimesta –  ja ne myös EU:n puolustajat ovat hyväksyneet –  sellaisia kauhuilmiöitä, joita pitää vastustaa. Siitä syystä johtuen päätöksenteko  takkuaa, 
Suomessa kauhun huippu on yhteisvastuu, sosialidemokraatitikin laulavat tätä laulua. Se on ikävää kuultavaa.

Niin ja sitten se pahin sana on liittovaltio. USA ja Saksa ovat liittovaltioita ja tiedämme, että kumpaisenkin maan sisällä on monenmoista, mutta olemme myös nähneet, että ne molemmat maat toimivat. Eli ei liittovaltio sinänsä mikään mahdoton asia ole. Mutta siitähän ei vielä ole kysekään EU:sta puhuttaessa. Kysymys on siitä, että tunnustetaan, että talouden perusrakenne vaatii tehokkaampaa julkista hallintoa. Tähän tarpeeseen eivät kansallisvaltioiden rahkeet riitä.

Väsymykseen asti toistan, että suomalaisten pitäisi tietää, että vaikka emme olleet EU:ssa jouduimme 1990-luvun alussa ilman  mitään ulkoista julkisen hallinnon sääntelyä kuulemaan rahoittajien vaatimukset julkisen sektorin rajoista. Ja ne leikkaukset toteutettiin seuraamuksista piittaamatta ja keneltäkään apua saamatta.. Eikö sittenkin olisi viisainta olla etukäteen järkevä ja sopia keskinäisestä yhteistyöstä ja pelisäännöistä, joiden tarkoituksena on vain kansallinen etu. Ne rajaehdot joita asetetaan ovat täysin hyväksyttävissä ja niihin voimme vaikuttaa , kun olemme mukana. Ulkopuolella ollen sopeutumisemme on vain astetta rajumpaa. Jos niin halutaan tehdä, niin se olisi selvästi sanottava..

Ilahduttava poikkeus oli saada käsiin joulukortti, jonka oli taiteillut Kuparivuoren koulun 4B:n oppilas.
EU, Suomi ja Joulu mahtuivat samaan kuvaan. Todellinen  hyvän tahdon kortti.

Pankkitarkastuksessa otettu askel on hyväksyttävissä ja FT:n mukaan se edellyttää vain Euroopan Parlamentin ja Saksan liittopäivien hyväksymisen. Suomen Eduskunnasta ei puhuttu mitään, vaikka meidän tunnetuin poliitikko Timo Soini vaatii jopa kansanäänestystä Euroopan suunnasta.

  • Ps Toivotaan, että Grexit on kuollut, kuten Kreikan pääministeri lausuu: Antonis Samaras, the Greek prime minister, hailed the deal as historic. “Grexit is dead,” he said as he arrived in Brussels, FT 13.12.2012

13.12.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa