Kiitos käynnistä Jutta Urpilainen

JuttaurpilainenTY20130521

Jutta Urpilainen
oli ministerinä ja puoluejohtajana  eilen
Turussa.
Kierros alkoi telakalta. Eilen valtiovalta
ja erityisesti rahaministeriö osoitti suopeutta aiheeseen kuten myös Vt 8
kohtaan. Tyytyväisyyteen on aihetta, vaikka telakkaongelma ei olekaan
päiväjärjestyksestä poistunut on Jutan käynti selvästi myönteinen tapahtuma.
Hänhän on ihan hiukkasen itsepäinen, joten toivotaan.

Eettinen markkinatalous.

Turun Yliopistolla Kalevi sorsa Säätiö ja Työväen
sivistysliitto olivat järjestäneet seminaarin Jutta urpilaisen uudesta avauksesta eettisestä
markkinataloudesta. Jutta esitteli aihetta kuvin, sanoin ja numeroin. Selvää
oli, että korjattavaa on. Häntä kommentoivat toimittaja Timo Harakka ja professori Matti
Wiberg.

Melko lailla kynityksi kana tarkoitan eettinen markkinatalous tuli.

urun kaupungin lounas venähti niin, että kymmenpäinen
puolueaktiivien joukko sai odotella sote-uudistu ilosanoman levitystä.
Selkeästi puheenjohtaja oli asian sisäistänyt. Ei epäilystäkään siitä, etteikö
hän uskonut olevansa hyvällä asialla. Kuulijat eivät tainneet tulla yhtä
vakuuttuneeksi. Monta kysymysmerkkiä ja muuta ajattelemisen aihetta jäi. Mutta
merkittävää oli Jutta Urpilaisen paikalle
tuleminen ja jos jotain häneen  korvaansa tarttui, niin ehkä parhaassa tapauksessa
jotain valoa tähän kaaokseen saataisiin.

Paljon tyhjempiä vierailuja on tehty. Ja nyt on jännitettä.
Kiltti puolueväkemme on tahdikasta. Se kannattaa Jutan muistaa.

22.5.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa