Kevät 2015

NaantalinkevC3A4t20150304

Kevättä oli ilmassa ja asioiden hoidossa. Kirkastuminen sotessa
tapahtui viime hetkellä ja nyt voidaan asianmukaisesti viedä tärkeitä sosiaali
ja terveysasioita eteenpäin.

Olen tällä palstalla ja monesti muutoinkin
tietenkin uskossani vahvanai vastustanut sote- ja kuntarakenteen sotkemista ja epäortodoksisesti
olen tuntenut ymmärrystä maakuntamallia kohtaan. Ei se välttämätt vaadi
verotusoikeutta ja erillisiä vaaleja Kaiken voisi tehdä vähemmällä uholla ja
ennen muuta uskoen organisaatioiden evo- ei revoluutiomaiseen muutokseen. Valtion
on otettava selvä rooli kaikkein vaativimman erikoisisairaanhoidon johdossa.

Mutta tätä kokonaisuutta ehditään pohtia.
Kuntalaisten asian valvominen on ollut ja on meidän tehtävämme.

Aamutelkkarin ensimmäinen talousekspertti toimitusjohtaja Pekka
Averio
  kertoi, että kuntarahoitus ei kallistu. Luottoluokittajat ovat seuranneet
sotea, mutta eivät vielä ole menettäneet uskoaan Suomen kuntien kykyyn hoitaa
asioitaan. Tätä mieltä oli .

Vatt:n johtaja Juhanna Vartiainen oli toisena julistusvuorossa. Ei super-raflaavia vaan vanhan kertausta:

Ei apu tule meille niin ulkopuolisesti kuin sää. Syyt ovat
sisällä. Julkistalous joutuu kriisiin.
Talouskasvu perustuu pieneltä osalta luonnon rasitukseen. Kasvu on sitä, että
saamme paremman keittokirjan. Ammattikunta ei pelkää talouskasvua.
Lähdimme Kreikan tielle tuossa 2008. Vaikka Suomi pärjää. Ne kilpailukykymittarit
kertovat instituutioiden laadusta, mutta hintakilpailukykyyn kannalta ne ovat
huu haata.

Kuntien ja valtion alijäämä on lähes 10 miljardia. Sitä ei
saa rahoitettua ellei työllisyyttä saada nousemaan. Budjettisopeutus ei riitä. Tutkijan
ei pidä mennä neuvomaan, mutta Työn verotusta ei saa lisät. Avain asemassa on
työn tekeminen ja työn teettäminen. Ikävä kyllä ainuttakaan merkittävää asiaa
tähän suuntaan ei ole saatu aikaan. . Työ-linjalla ei ole tehty tarpeeksi.. Rakenneuudistukset
eivät näy taloudessa lyhyellä tähtäimellä , mutta pidemmällä
tähtäimellä kyllä. Perhepaketti olisi tuonut naisia markkinoilla. Sotella olisi
voitu saada kuriin nousevia kustannuksia..
Vaikka rakenteelliset uudistukset ei vaikuta heti, mutta odotuksiin. Silloin
yritykset alkaisivat investoimaan Suomeen.

Kolmen asian listoja Vartiainen ei halua esitellä, kysymys
on hyvästä Strategisesta kokonaisuudesta. on
Anders Borgin kanssa heiltä tulee tällä viikolla raportti, jossa näitä selitetään.

Juhanna Vartiainen tuli demaritunnuksilla varustettuna  Vatt:n
johtajaksi ja on sieltä käsin  julistanut liberalistista taloussanomaa. Huhujen mukaan hän haluaisi teit isän astumaan eli kokoomuslaisena
eduskuntaan.
Toivottavasti ei ole totta. Ei olisi tyylikästä.

Ps.

Juhana Vartiainen lähtee kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi kevään vaaleihin
Samalla Vartiainen loikkaa sosiaalidemokraattien riveistä kokoomukseen.
VATT:n ylijohtaja on ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä. Hän korvaa Helsingin ehdokaslistalla Euroopan Investointipankin varapääjohtajaksi ehdolla olevan Jan Vapaavuoren.Vartiainen on ollut SDP:n jäsen ja hän on toiminut puolueen talouspoliittisessa työryhmässä. Vartiaisen talousnäkemyksiä voi kuitenkin pitää enemmän kokoomuslaisena.
Vartiainen on ehdottanut eläkeiän nostoa sekä työttömyyseläkeputken ja yleiskorotusten poistoa. Hän on myös vaatinut yleissitovien työehtosopimusten lopettamista. Lisäksi Vartiainen on kritisoinut omistusasumisen suosimista verovähennyksillä ja alhaisella kiinteistöverolla. Yle 6.3.2015

Voi aikoja, voi tapoja ! Vilhelmin kommentti osuu.

6.3.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa