Keskusta voittaa, Kokoomus koittaa

SK20131101

Suomen Kuvalehti valaa uskoa jo ylitsevuotavasti pursuvaan
Keskustaan. Vaalit ovat puolentotista vuoden päästä ja Juha Sipilä on jo tuleva
pääministeri. Hän on yllättänyt positiivisesti ja on ilmeistä, että hänen
kanttinsa kestää, vaikka odottavan aika onkin pitkä.
Sen sijaan hänen ongelmansa
on kuten monen muunkin kansansuosikin kuten Mauno Koivistokin aikoinaan totesi,
että kyllä vastustajien kanssa aina
pärjää, mutta vaikeuksia järjestävät yli-innokkaat kannattajat.
Ja kun keskustalaisia seuraa, niin totisesti on pöksyissä pysymisen tuska
suuri. Ja siinä se Jallu luuraa.

Juha Sipilä imee yrittäjiä Keskustaan suoraan omalla persoonallaan ja toisaalta
heidän helmoihinsa työnnetään uusia kannattajia kuntarakennepolitiikalla  varsinkin
Kokoomukselle ja SDP:lle  vahvoissa kehyskunnissa.

Kokoomus reivaa sote- ja kuntakantojaan, Sdp:lle jää luu
käteen

Maailman
merkit tosin kertovat, että Kokoomus ottaa onkeensa tilanteesta ja ihan kuin
sattumalta juuri tänään ministeri Paula Risikko vetää takaisin sote-kantojaan:
Hän näkee, että nyt onkin keskityttävä ennen muuta huonosti
toimivien terveyskeskusten parantamiseen. Ja se muuten tapahtuu velkarahalla 200-300 miljoonalla eurolla ja ottamalla yksityiset
lääkäriasemat rinnalle, kuten THL esittää.
Sanomattakin on selvää, että tässä on ensimmäisiä järjen pilkahduksia
hallituksen suunnalta. Enkä ole jälkiviisas, kun sanon, että tässä hommassa on koko ajan ollut kyseessä
yksityisten palvelujen suosiminen ja julkisen palvelun tyrehdyttäminen. Mutta
tätähän eivät omat ministerimme ja eivätkä Helsingin pään muutkaan satraapit
ole huomanneet ja puoluetta riepotetaan kun märkää vasikkaa Esko Niskasen
sanontaa lainaten.

Kokoomuksen varsinais-suomalaiset tähdet Petteri
Orpo
ja Anne-Mari Virolaisen sanoutuvat irti Kokoomuksen hallituksessa
läpi runnaamista  pakkoliitoksista ja heidän kehittämästään Suur-Turku ajatuksesta . Näin helppoa
se on:

  • Turun seudulla tehdään 19 kunnan selvitys tulevaisuuden kunta- ja
    palvelurakenteesta. Kaikille lienee selvää, ettei näin suuri kokonaisuus
    toimisi yhtenä kuntana. Odotammekin, että selvitys antaa vastauksia siihen,
    mikä on paras rakenne Turun seudulla alueen elinvoimaisuuden turvaamiseksi.
    Lopputulos voisi olla muutaman vahvan kunnan laajaa yhteistyötä tekevä
    kokonaisuus.

  • On tärkeää, että seudun kunnat saavuttavat yhteisymmärryksen
    kuntarakenteen uudistamisesta. Pakkoliitokset ovat viimeinen keino
    kuntarakenteen eheyttämiseksi. Ns. pakkoliitospykälä on vasta valmistelussa.
    Mikäli sellainen säädetään, sen käytön pitää olla tarkasti rajattua. Pakkoa ei
    tule soveltaa kuin sellaisissa äärimmäisissä tilanteissa, joissa kunta on
    ajautunut kriisiin tai seudulla ei löydy minkäänlaisia omia ratkaisuja
    .Virolainen- Orpo TS 2.11.2013

Olen
Virolaisen ja Orpon kassa samaa mieltä, että selvitys ratkaisee – tarkemmin sanottuna selvityksen sisältö.
Pidän umpityperänä V.Junnilaa lainaten sitä, että tämä Jyrki Kataisen hallitus
nosti pakkoliitoksen esille. Siihen ei ole eikä ollut mitään tarvetta.
Sen sanan sanominenkin vie monta asekelta
taaksepäin kuntien välisessä yhteistyössä. Tiedämme, että sen pakkoidean isät ja äidit ovat kokoomuslaisia
ja on aikamoista kansan huiputtamista näyttää viattoman puhdasta naama
Virolaisen Orpon malliin. Se on pelin politiikkaa.

Ja helppoahan pelaaminen on kun myötäpuolella ovat yksinkertaiset demarit,
jotka suostuvat  muiden typeryyksien taakan kantoon. SDP:tä on
haukuttu Kokoomuksen apupuolueeksi ja voi siinä asiassa jotain perääkin olla,
mutta se, että apupuolue vastaa vielä pääministeripuolueen tyhmyyksistä on
solidaarisellekin liikkeelle liikaa.

2.11.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa