Kerran viel, uusi säästökierros ja vedelle lisähintaa

Kaupungin tämän vuoden säästöjä on haettu virkamiesten
johdolla ja lautakuntien hyväksyminä. yritys näyttää olevan ja yrittämisen
henki on ollut, kuten politiikassa sanotaan oikean suuntainen, mutta ei ihan
riittävä. Kh:ssa asetettiin vielä 500.000 euron lisäsäästötavoite ajatuksella,
että kun alkuun päästä niin antaa mennä – vähän pidemmälle. Investoinneissa on
varmaan mahdollista saada kertaluontoisia summia, sen sijaan käyttötaloudessa
tilanne on hankala, kun vuosi on lopuillaan. Edelleen sosialidemokraateille on
ollut tärkeää, että hyvinvointipalveluja ei vaaranneta, sieltä puolelta voi jopa
olla niin kutsuttuja pakollisia yllätyksiä.

Kallun Grilli on
talousarviovalmisteluelimen lempi- / haukkumanimi.Ans kattoo,  Mitä grillistä tulee!

vesimaksuja korotetaan melko reippaasti, vaikka hieman epäselväksi jäi, miten Turun seudun Veden pääomamaksut muodostuvat. Ehkä vara on viisautta eikä ainakaan tarkoituksella subventoida vedenhintaa , mutta onko kyseessä jo piiloverotus, siitä emme voi olla satavarmoja. Raision kanssa ollaan samoissa.

8.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa