Jyväskylän malliin maata pannaan Turkua myötä.

Turun Sanomien haastattelukierroksen tuloksena oli
tyytymättömyys kuntarakenteen selvitystyöhön. Selvitystyö on vielä kesken eikä selvittäjistä voi paljoakaan sanoa, sen sijaan arvosana tuli tehtävästä itsestään, jota pidämme   Mission Impossible:na.

Kun Turun Sanomat Hannu Miettisen artikkelissa selvitteli sote-ratkaisuun
vaikuttavia asioita, päätti hän juttunsa kysymykseen: Ei kai Kokkolalla /
Urpilainen
ja Savonlinnalla / Backman ole vaikutusta ratkaisun sisältöön?
Tällä palstallakin on sama havainto tehty.  Eikä se mikään ihme ole. Kaikki tekijät tarkoitan päättäjiä ovat jostain kotoisin. Meidän
vaalijärjestelmä vaatii henkilökohtaisia ääniä; sen tietää edellisissä vaaleissa pudonnut Jouni Backman ja
ehkäpä se juolahtaa Jutta Urpilasenkin mieleen.
Jotenkin aivan erityisesti ottaa päähän, kun prosessin
aikana olemme me kuntiemme edustajat tulleet haukutuksi milloin
kenenkin toimesta nurkkapatriootiksi tai vain omaa asiaansa ymmärtäväksi.

Mutta jatketaan tätä tarkastelua koko
kunta-soteasiaan. Pakkoliitos Henna Virkkunen ja soteuskovainen Susanna Huovinen
ovat Jyväskyläläisiä. Suomen Ateena hallitsee koko maata. Tämän yhteistyö on
vaarallista keskittämistä näköalattomuutta. Ja kun tähän lisätään vielä se seikka, että Turun
seudun selvityskin on jyväskyläläisten käsissä.
Niin on vaikea uskoa, että kaikki tapahtuisi objektiivisen viileästi.

Naantali antaa kaupunginhallituksessa lausunnon kuntarakennelaista. Ei tältä pohjalta hyvää tule. Yksimielinen linjamme näyttää pitävän.

17.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa