Jungner peittosi Joenpalon

Aamutelkkarissa Mikael Jungner perusteli Jutan jatkokautta tehokkaasti ja perille tulevasti, mitä samaa ei taas voi sanoa Joenpalon Ilkan esiintymisestä.
Ainut lohtu Antti Rinteen kannalta on, että hän tukijoitaan uskottavampi.
Mauno Koivisto aikoinaan tuskaili, että kyllä vastustajien kanssa pärjää, mutta innokkaiden kannattajien  kanssa on hankalampaa.

Ps. Kesksutelussa Jungner sivalsi Rinteen Kreikan lainojen anteeksiantokantaa. Joenpalo ei varmaankaan ole tästäkään ulottuvuudesta jyvällä eikä häne osannut vastata mitään.
Martin Wolf kirjoittaa kroiiitisesti Euroopan taloudesta, ei Kreikasta sinänsä, vaan vähän suuremmasta asiasta eli Saksan asemasta ja  inflaation kasvattamistarpeesta. :

Martin Wolf lopettaa kolumninsa:

  • Euroalueen kriisi ei ole ohi. Huolimatta jonkinasteisen vakauden syntymisestä
    tilanne on edelleen hyvin hauras. EKP itse ei voi tehdä paljoakaan . Tämä
    johtuu siitä, että tarvittavat toimet ovat kiistanalaisia. On myös näkemyksiä, että sen työ ei olekaan euroalueeseen vaan  Saksan talouden vakauttaminen. Sellainen ei
    ole Euroopan rahaliitto. Se on jotain aivan muuta.

Ihan nappiin ei siis Suomen Saksaa varjon lailla seuraava poltiikka ole menneyt. Mutta tämä onkin vaikeampi issue. 

12.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa