Jo riittää …Lue Sipposen Kallun kannanotto

Onneksi en syö aamupuuroa – liukkaamssa viilissäkin oli nielemistä, kun aamun uutisia Rannikkoseudusta ja Turun Sanomista luin. SSS-hallituksen kulttuurinihilismi on tartuttanut Naantalin kouluviranomaiset ja on vaikea uskoa, etteikö tässä olisi takanan keskustalaista virkamiesjohtoakin.

Märkä lumenluontikaan ei tunteita tasoittanut ja sanonkin, että olipa kova juttu. Vastaava ei mieleeni tule.   Joku tolkkuu pitää olla. Tiedetään tiiviimmän asumisen  houkuttelevan nuoria perheitä, niin Naantalissakin. Sen kunniaksi ehdotetaan  Kauparivuoren,  Naantalin vanhimman  koulun kiinnipanemista. Ja Kultarantaan rakennetaan uusi.
Seuraavien vaalien teema on tiedossa. Kantanaantalilaisillakin pitää olla muuta kuin kuin liittyneiden alueiden veronalennusten maksumiehenä toimiminen.

Onneksi tämä ei näin etene, sillä hallitsevien puolueiden johtohahmot yksi toisensa jälkeen tulevat kovaäänisesti ilmoittamaan  vastustavan tällaista menoa. Ja sitten pullistellaan.

Tämä on vakava asia. Tämä johtuu  Naantalin huonosta suunnittelusta ja johtamisesta. Tämä on seurausta siitä, että Naantalin kasvu on katkaistu. Tämä seurausta ajatteleamattomuudesta ja näköalttomuudesta, joka on Naantalin kaupunkisuunnittelua vaivannut jo pidemmän ajan.
Sitä saa mitä tilaa. Ja värillä on väliä.

Ps. Sain palautetta, että  aiheesta oli eilen 1.2.2016  maanantain aamulla tullut mediatiedote sähköpostina valtuutetuille, jossa oli viittaukset miten selvitykseen pääsee käsiksi.
Lähete oli tavanomainen eikä herättänyt tarpeellista uteliaisuuttani, joten ehdotuksen rajuus ei hypännyt silmään. Aina sitä oppii huomaaman, ettei koskaan tiedä missä piru luuraa.

Asiantuntijalausunto aiheeseen

Söin aamulla kaurapuuroa ja kyllä pala kurkkuun jäi,vaikkei se puuroa ollut.Luin lehtien jälkeen kaupungin sivuilta 48 sivuisen Varhaiskasvatuksen
ja koulujen tila-ja palveluverkkosuunnitelman 2026.

Ensinnä en pidä hyvänä ulkopuolisen konsultin käyttöä,koska asia on käytännön läheinen ja osaltaan
siirtää vastuun pois omalta väeltä.Sinänsä
mielenkiintoinen yksityiskohta,että
suunnitelma julkaistaan erikseen,eikä koulutuslautakunnan esityslistan yhteydessä.

Lopputuloksesta todetaan,että
lopputulos on asiantuntijoiden yhdessä kaupungin viranhaltijoiden kanssa tekemä
analyysiin perustuva malli, joka esitellään
kaupungin päättäjille.
Koulutuslautakunnan esittelijä siis ilmeisesti esittää tila-ja
palvelusuunnitelman toteuttamista.

TAVOITTEENA VOI KYLLÄKIN OLLA ESITTÄMÄLLÄ MAHDOTTOMIA SAADA
AIKAAN TILANNE,JOSSA EI TAPAHDU MITÄÄN.

Ainoa tapa edetä tässä kiistatta hankalassa tilanteessa on
edetä pienin askelin nykyisen kouluverkon puitteissa tehostamalla toimintaa ja
varhaiskasvatuksessa samoin, tosin siellä kahden pienen yksikön lakkauttaminen on varmaan
mahdollista nopeastikin.

PARAS TAPA  SAADA ASIA KUNTOON OLISI KUITENKIN NAANTALIN
VETOVOIMAN PALAUTTAMINEN JA MONIPUOLISEN ASUNTOTUOTANNON AVULLA SAADA
ASUKASLUKU KASVAMAAN.

Omakotitonttien rakentamisella asia ei ratkea:

Martti Sipponen

2.2.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa