Italia

Italianpaikatjakannatus20130227JPG

Ei hyvältä näytä, sanotaan joka suunnalta;. markkinat reagoivat . Pahinta on tietenkin asioiden ajelehtiminen, mutta sen kannalta voi olla viisasta, ettei liikaa neuvottaisi, sillä kyllä he itsekin tietävät, mistä on kysymys ja mitä merkitsee heille ja meille, jos  ei ratkaisuja synnyt.
FT.ssä oli rohkaiseviakin arvioita, joskin myös opettavaistakin sävyä esiintyi: Tässä alla lainaus:

Euroopan johtajat
ilmaisivat
toivonsa, että tuleva
Italian hallitus – riippumatta sen koostumuksesta
tai sen eliniästä – pitäisivät  
 kiinni valitusta  finanssipoliittisesta linjasta,
jolla olisi
 edellytykset
 ratkaista euroalueen velkakriisi.
.
Olli Rehn, EU: n talous komissaari
kertoi, että vaikka vaalit jättivät ”monimutkaisen” kuvan, hän
oli kuitenkin
 luottavainen
 siihen, että
Italian
johtajat erityisesti
presidentti Napolitano, joka pelasi keskeinen rooli Berlusconin hallituksen
vaihtamisessa –
 olisi
valmis
 nopeasti
kartoittamaan tietä eteenpäin”.

Guido
Westerwelle Saksan ulkoministeri korosti Berliinin
intressi saada Montin kurinalaista finanssipolitiikalle  ja rakenteellisia
uudistuksille jatkoa. Italia on keskeinen
rooli Euroopan velkakriisin  voittamisessa,” hän sanoi. velkakriisin
suhteen istumme  kaikki
samassa veneessä Euroopassa.

Italian vaalitulos näkyy oheisesta grafiikasta. Siinnä selviää, että Pier Luigi Bersanin johtama vasemmisto on saanut suurimman äänimäärän myös ylähuoneessa eli senaatissa.. Siksi hän pitää pääministeripaikan kuuluvan hänelle ja yrittänee muodostaa hallituksen, jonka paikkapohjainen enemmistö on kuitenkin enemmän kuin epäselvä.

26.2.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa