Ilmiöistä

Lappalistenranta20161015

Tänään 15.10.2016 taitaa olla tämän vuoden alhaisin
vedenkorkeus -52 cm. Turun vuoden 1922 jälkeen mitatut ennätykset ovat +130 cm
(9.1.2005) ja -74 cm (10.4.1934).
Emme
siis ole ennätyslukemia hätistelemässä, mutta syvän soutuveneen kölin alla ei
enää aamulla vettä ollut. Taitaa olla toinen kerta vuoden 1980 jälkeen. Joka
tapauksessa ensimmäinen kerta, kun venettä ei voinut paikalleen soutaa.

Lappalaistenrannassa Naisten sileäkallioilla olen opetellut
uimaan kuvassa etualalla  näkyvien kivien
välissä. ani harvoin kesällä kivet olivat näkyvissä ei koskaan näin paljon.
Mutta muutoin ranta on entisellään, kun rakkolevät ovat sen vallanneet
takaisin.

Luonnon ilmiöt ovat ennustettavissa ja ilmakehän kaoottisuudesta
huolimatta niillä on jokin mekanismi, vaikka niihin vaikuttavat  myös ihmisten toimet. Vuodenaikojen vaihtelu on vielä selvää.

Sen
sijaan ihmisten maailma on arvaamattomuuden tilassa – eikä kyse ole kuluneesta
karjalaisahtimaisesta tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta, vaan nyt maailman
kirjat ovat sekaisin.
Mutta niistä lisää kirjoituksia sivulla.

16.10.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa