Ihalaisen vakuuttavuus

Maanantai-illan vieras A-studiossa oli  Lauri Ihalainen SDP-ministeriryhmän priimus inter pares. Esitys oli kilpailukykyvertailuarvioissa ja kysynnän merkityksen painotuksessa hyvä suoritus.

STX-selitys oli varmaan rehellinen, mutta lapsellinen. Piiloutuminen sääntöjen ja EU:n taakse on onnetonta yritystä selittää. Keinoja on ollut olemassa ja laillisia keinoja, kuten pääomalainan antaminen vaihtovelkakirjamuodossa eli omistukseenkin ryhtyminen, jos huonosti käy,  ovat kaikki sallittuja tapoja. Aikaa on ollut ja kekseliäisyyttä on tarjolla. Mutta sitä ei käytetty. Parempi olisi sanoa suoraan ne rumat sanat: Me emme  halunneet  tukea enää riistelylaivojen tuotantoa korealaisten omistamassa  telakassa.  Emmekä me  myöskään haluttu, että valtio ajautuisi telakan omistajaksi.
Siis päätös oli meidän harkintamme mukaan tarkoituksenmukainen.
Sanon lyhyesti ja suoraan. Päättäjät vapauttivat itsensä. ja veikkaan, että eniten valinnassa painoi omien vastuiden pelko.
Voi olla, että huonosti valmisteltu myönteinen päätös olisi tullut kalliiksi ministereille pahimmassa tapauksessa. Nyt riittämätön päätös tulee ylivoimaiseksi taakaksi  puolueelle.

Ja suolaa haavoille tuli Matti Vanhasen muistellessa, että aikoinaan keskusteltiin Ranskan johdon kanssa yhteisestä telakkayhtiöstä. Hän ei muistanut mihin tämä yhteis yritys kaatui, mutta muistutti, että hänen hallituksensa hoiti luovasti kaikki tarjolla olleet tilaukset Suomeen.

Tässä STX-casessa on kyse myös came of chicken. Kaksi autoa ajaa vastakkain ja se, joka väistää on kana eli pelkuri.  Martin Wolf väitti, että Barak Obamalle kävi näin. Hän antoi kädestään ainoan valttikortin palkansaajien  veronalennusten perumisen. Hän siis väisti.  Nyt hänellä ei ole mitään republikaaneja vastaan. .
STX – tapauksessa kävi näin. STX-Suomi vtj Anttilan johdolla   alkoi pelata kana-peliä ja menetti kaiken, kuten myöskin hallitus tai ainakin vasemmistoministerit. Siis autot ajoivat nokkakolarin tapauksessa, että toisella eli telakalla ei tainnut olla olemassakaan ohjauspyörää ja autossa sisällä olivat vain duunarit..
Ei se pelaa , joka pelkää, on yksi sanonta ja toinen on, että ensin pitäisi sopia säännöt; nyt: telakkaporukka pelasi pokeria ja demariministerit Mustaa Pekkaa.

7.1.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa