Naantalin kaupunki palkitsi ansioituneita tavanomaisin, mutta juhlavin
menoin. Musiikkiopiston opettajat Riikka Hoeff, alttoviulu ja Sauli Hautala,
piano vastasivat musiikista ja Riikka oli myös palkittavien joukossa.
Otto
Palmbergin Heijastus – Speglin oli tilaisuuden lopetusävellys, kuten monesti ennenkin.
Ei edes musiikin sanakirjaksi luokiteltu rehtori Sauli Hautala tiennyt Oton
suhdetta Naantaliin monella tavalla liittyneeseen Selimiin.
Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen korosti henkilökunnan
merkitystä ja kertoi, että vetovoimaisena asuinpaikkana Naantali sijoittui seitsemänneksi,
edessä olivat vain maakuntien pääkaupungit.
Merkinsaajien puolesta puhui työsuojeluvaltuutettu Juha Takanen, joka muisteli
Naantalin aurinkoa, joka paistoi, hänen nuorukaisena astuessaan kaupungin
pitkälle, mutta kapealle uralle. Kiitoksia Juha jakoi kaupungille työnantajana, merkeistä päättäneille ja
erityisesti kaupunginjohtajalle.
Tämäkin tilaisuus on aika ajoin ollut säästölistalla. Sen
verran oli mahdollisuus kuulla läsnäolijoilta, että kyllä tälle pikku
huomionositukselle arvoa annettiin; joten kyllä puheiden yhteisöllisyyden
korostuksella pieni juhlallinen pysähtyminen tekee hyvää.
Tilastollinen
havainto oli, että 40 vuoden ansiomerkin sai kuusi. Palkituista paikalla olivat Antero
Eroma, Sirpa Niinikorpi, Kaisu Ojala ja Juha Takanen, Paikalle eivät päässeet luottamushenkilönä toiminut
Hannu Aalto eikä entinen kaupunginsihteerimme Riitta Lehtinen.
13 sai 35 vuoden mitalin, 30 vuotta
palvelleiden määrä oli 11 ja 25 vuoden paalun oli ylittänyt 36, mutta 20 vuoden
joukko oli vain kahdeksan.
Tämä kehitys selittynee 1990-luvun alun lamalla. Rekrytointikielto oli tuolloin
päällä.
Näin tilaisuudessa voi heijastuksena tulla mieleen lähihistorian taphtumat, kuten sen, että Naantalikin on aikoinaan joutunut lomauttamaan koko henkilökunnan.