Hyvää tekevä harrastus

HessuLindgrenjaLC3A4hitapiolaV

Heikki Lindgrenille meri on verenperintöä. Hänen
isänsä Esa ja isoisänsä Viljo ovat olleet vesillä liikkujia. Esa jopa
ammatikseen, mutta myös meripelastusharrastuksen piirissä toimien. Hessu
yhdessä pikkuveljensä Matin kanssa ovat Naantalin Meripelastajien 21 päällikön
kaartiin kuuluvia. Kalle Hartikainen
on poppoon puheenjohtaja ja hänen
aikansa suuria saavutuksia on tämä uusi meripelastusvene, jonka kannella Hessu
seisoo. Veneeseen, jossa taitaa olla kaikki mahdollinen tarpeellinen ja vähän
päälle, ja joka on ollut arvokas yli 700.000 euron hankinta, on selvä ylpeyden aihe,
eikä syyttä. Yli puolen sataa meripelastusoperaatioita on veneellä jo ehditty
tehdä ja se on merkittävä lisä myös viralliseen merivartioston ja
pelastuslaitoksen kalustoon. Ohimennen selvisi sekin rannassa käydessä, että Naantali
VPK:lla on oma vene!

Tämän jutun taustana on vene, mutta varsinainen aihe
on kolmas sektori ja työ. Tarkoitan sitä, että puhuttaessa kolmannesta sektorista
ollaan aika usein sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ja toiminnan kanssa
tekemisissä. Kuitenkin VPK on vanhin Naantalin toimiva yhdistys ja meripelastajat
on nuoremmasta päästä, mutta toiminnallisesti vaativimpia tehtäviä suorittava.

Tästä kokonaisuudesta tulee taas mieleen se, että julkisyhteisöjen ja tässä
tapauksessa erityisesti kaupungin pitäisi kaikin keinoin – enkä nyt sattuneista
sysitä ole ensisijassa tyrkyttämässä rahaa – huolehtia näiden toimintojen edellytyksistä. Terve yhteiskunta tarvitsee
huolenpitoa toisista ja se antaa myös kestävyyttä mukana oleville joka päiväiseen elämään.

Veneen esittelyn jälkeen Hessu lähti bussilla 110 metallimiehen hommiin. Ja kun niitä töitä ei kasvu puissa ja kun liian
usein työnantajapuolella yksi pettää ja toinen jättää, niin vaatii kestävyyttä
aloitta uudestaan uudessa paikassa. Se on arkipäivän sankaruutta.

30.10.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa