Hyödyllinen virhe

AusterityReformStephens20130426JPG

Philip
Stephens
FT:ssä muistuttaa, että on käynnissä ekonomistien sota. Hän kaivaa historian
kirjoista juttuja, jossa pikkujutut sinänsä aiheuttivat sodan 1700 luvulla. Kyse
oli kapteeni Jenkinsiltä merirosvojen irti leikkaamasta korvasta, mikä aiheutti vuosia kestäneen sodan Espanjan
ja Ison Britannian välille.

Harvardin
professorit Carmen Reinhart ja Kenneth Rogoff tekivät tutkimuksen  virheelliseen tietopohjaan perustuen ja väittivät, että 90 prosentin
ylittävä velka johtaisi BKT:n kasvun automaattiseen tyrehtymiseen. Toisten tutkijoiden havaitsema virhe  saanut vastaväittäjät sotajalalle. Ja nyt keskustelussa
on vahvasti tuotu esille, että
syy-yhteys toimiikin toiseen suuntaan. Korkea velkaantuminen onkin seurausta
alhaisesta BKT:n kasvusta.

Stephens pitää tätä ekonomistein kamppailua hyödyllisenä, koska se muistuttaa,
että talous liian tärkeä asia annettavaksi ekonomistien päätettäväksi. Vieläkin
tärkeämpää voi olla , että politiikot saavat syyn kääntää kelkkaansa Euro-alueen
talouspolitiikassa.

Lopuksi
hän summaa:

  • Ekonomistit eivät aina ole väärässä, eikä todellinen ongelma ole edes väärissä
    tiedoissa. Virhe tehdään silloin, kun päättäjät uskovat  sokeasti varmaan tieteelliseen näyttöön..
    Parempi olisi, että päättäjä käyttäisivät tervettä järkeä ja luottaisivat omiin
    havaintoihin..

  • Harvardin professorien taulukon koodausvirhe on hyvä oppitunti, josta voi
    valtava hyöty Euroopalle.

Totisesti olisi suuri ilo, jos löytyisi uusi tie, joka johtaisi ulos tästä hirmuisesta työttömyydestä ja sosiaalisesta epätasa-arvosta. Solidaarisuuteen vetoaminen ei tuo edes sosialidemokraattien keskuudessa näinä aikoina  mitään, sen tiedämme Suomen tilanteesta. mutta se onkin toinen juttu, että taloustieteilijät ohjaavat uuteen suuntaan, voi saada parananusta aikaan varsinkin, kun IMF:n taholtakin kritiikki kovaa vyön kiristystä kohtaa voimistuu.
Ranskan ja Hollannin vaikeudet antavat ajattelemisen aihetta ja voi tässä vielä käydä niinkin, Suomen kolmen A:n kultainen keskitiekin joutuu testiin.

26.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa