Huhtikuu on pehkupuutu

PuoluekannatusHS20160415

Tässä on melkoisia heittelyjä kannatusluvuissa. Mutta se on toisarvoista.
Merkittävintä on se, että hallituspuolueiden kannatus on pudonnut 47,4 prosenttiin.Tästä taas seuraa todennäköisesti kilpalaulantaa.

Sotessa jo tehtiin  maakuntahallinnon ja yksityistämisen sekasikiö. En pelkää enkä toivo, mutta olen melko varma, että kovimman hinnan tästä maksaa Perussuomalaiset.
Ei ole pikku juttu, että SSS-hallitus käyttänyt sumeilematta, kuten aamutelkkarin proffa sanoi,  EU-korttia väärin siis falskisti.
Kyllä kansa tietää, tarkoitan vaistoaa, että kyseeessä on tahallinen teko.

Jo tässä vaiheessa voi huomata myös toisen ketunhännän; se on, että muutoksien poliittiseksi maksajaksi tulevat seuraavan hallituksen puolueet.
Suorastaan huvittavaa on, että sote-esityksessä kielletyn kunnallisen tuottajan puolesta puhuvat entiset ministerit Sirkka Liisa Anttila, kesk ja Paula Risikko, kok. Tekopyhyyden altarilla on tunkua.

Ja sitten Timo Soini sanoo vastustavansa pysyvää pakolaisten taakanjakoa, mutta samalla uhkaa entisiä itäblokin maita EU-tukien pienennyksellä, jos eivät ota osakseen sovittua pakolaistaakkaa.
Soinille EU:sta on tullut kissan kuuma puuro. Kenenkään ei olisi aikoinaan pitänyt uskoa hänen tarinoihinsa. Mutta nyt ovat savupommit loppuneet, suojaverho on avautunut.

15.4.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa