Häpeällistä veteraanipolitiikkaa

Naantalin valtuustossa viime maananantaina tunsimme ymmärrystä Vilhelm Junnilan, ps itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi esittämää aloitetta kohtaan. Kaunis ajatus on kaupungin toimesta autaa paikallisia sotaveteraaneja.

No emme seuraa niin tarkaan mitä Eduskunnassa tehdään eikä aloitteista käydä keskutelua, joten se meni sellaisenaan ilman kommentteja jatkovalmisteluun.
Esitys joutuu kyllä erikoiseen valoon, kun juuri luin kansanedustaja Ilkka Kantolan, sd viikkoviestistä kyselytunnin asioista seuraavaa:

Joskus aihepiiri voi olla
sillä tavalla herkkä, että ministeri joutuu erityisesti ponnistelemaan
säilyttääkseen asiallisuutensa ja arvokkuutensa. Pahimmalta näyttää se, jos
ministeri vastauksessaan suhtautuu kysyjään ja samalla eduskuntaan
ylimielisesti. Vielä pahemmalta näyttää, jos ministeri menettää malttinsa ja
paljastaa jotain alkukantaista mielensä syvyyksissä piilevistä asenteista.
 
Ministeri Soinilla taisi käydä näin eilisen torstain 20.10. kyselytunnilla.
Sosialidemokraattien Mika Kari kysyi hallituksen päätöksestä leikata
veteraanien rintamalisästä itsenäisyyden juhlavuonna 2017 ja vaati hallitusta
perumaan leikkauksen. Soinilta ei tullut useammankaan kysymyksen jälkeen
lupausta leikkauksen perumisesta. Myös Vihreät vaativat hallitukselta suurempaa
arvostusta veteraaneille.
 
Soini menetti lopulta malttinsa ja alkoi ääneen ihmetellen kiitellä muka
yllättyneenä sitä, että vihreät ja sosialidemokraatit kunnioittavat
veteraaneja. Puheenvuorosta syntyi vaikutelma, että ministeri Soinille tämä on
yllätys ja että hänen perusoletuksensa on, että me emme kunnioittaisi
veteraaneja. Soini halusi viestittää yleisölle, että vaikka hallitus nyt
leikkaa veteraanien sosiaaliturvaa, iso asia on se, että vasta nyt
sosialidemokraatit ja vihreät ovat valmiita osoittamaan veteraaneille
kunnioitusta.
 
En juuri koskaan menetä malttia kyselytunnilla, mutta jos olisin eilen saanut
puheenvuoron, olisin kysynyt Soinilta: Arvoisa ministeri, ettekö ole tietoinen
siitä, että sosialidemokraatit osallistuivat rintamalla isänmaan puolustamiseen
muiden suomalaisten miesten rinnalla?

Veli Junnila ei vastaa puolueensa valtakunnalisesta päätöksenteosta eikä Timo Soinista. Ristiriita, joka hänen aloitteensa ja SOS-hallituksen linjan välillä on, ei anna hyvää kuvaa kummastakaan.

21.10.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa